perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kevään pihakirppiksillä

Merkitsin jo alkukeväästä kaikki kevään pihakirppikset ja kaupunginosajuhlat kalenteriin, jotta en missaisi yhtäkään. Aika monessa ehdinkin käydä!

Herttoniemen pihakirppis huhtikuun lopussa aloittaa kauden. Valitettavasti sää oli jäätävä ja luntakin oli satanut, joten en ollut paikalla kovin kauan. Ehdin kuitenkin kiertää suurimman osan kaduista.

Pari viikkoa sitten oli varsinainen kirppiskeskittymä. Lauantaina 20.5. oli Puu-Vallilan pihakirppis, Kumpulan Limingantien pihakirppis ja Arabian katufestivaali. Sunnuntaina 21.5. oli Olympiakylän pihakirppis ja joku väitti, että Pirkkolassakin oli jotain. Jos en olisi ollut kevätflunssassa, olisin ehkä jaksanut koluta kaikki. Mutta nyt kävin kunnolla vain kahdessa.


Puu-Vallilassa oli yhtä ihana tunnelma kuin aikaisemminkin. On ihanaa saada kävellä idyllisillä sisäpihoilla.





Kumpulassa söin vain lounaan, sattumalta samalta myyjältä kuin kahtena edellisenä vuonna. Ruoka oli arabivaikutteista ja erittäin herkullista!

Arabian katufestareille ehdittyäni flunssa väsytti jo sen verran, että tein vain nopean kierroksen ja lähdin kotiin lepäämään. Sää oli onneksi upea, väkeä todella paljon, musiikki erinomaista ja myyjiä runsaasti (kuten päivän kahdessa muussakin kirppistapahtumassa).


Sunnuntaina Olympiakylässä kiersin ensin tunnin ostoksilla ja sitten myin puolitoista tuntia omia tavaroitani. Onneksi sää helli myös sinä päivänä ja ostajiakin oli. Kuten Puu-Vallilassa, pihakirppis antaa mainion mahdollisuuden tutkia piha-alueita ja nauttia kauniista ympäristöstä.



Nämä löydöt tein Puu-Vallillassa ja monta kivaa juttua löysinkin. Harmaa kassi sopii täydellisesti uuden harmaan takin kanssa; kerään vanhoja umpiopurkkeja sekä vanhoja valkoisia kukkaruukkuja; yksi ystävä taas kerää Pikku prinssi -kirjoja eri kielillä - nyt löytyi saameksi. Ja muut ovat muuten kauniita ja/tai hyödyllisiä.


Viikko sitten siivouspäivänä kiersin koko aamupäivän (kolme tuntia) Karhupuiston jokaisen myyntipöydän. Huippulöytö tuli heti parin ensiminuutin jälkeen: ostin kuusi Arabian Kirsikka-sarjan lautasta (syviä ja matalia) euron kappalehintaan. Kerään Kirsikka-sarjaa ja näitä astioita tulee harvemmin vastaan. Jälkiruokakulhot minulta puuttuivatkin ja on mukava löytää jotain muuta lasista kuin Iittalaa (joka tosin on kaunista). Yleisesti on mukavaa, että joka kerta löytyy jotain tarpeellista.


Minulle ei ole selvinnyt, järjestetäänkö Vallilan sisäpihojen kirppis tänä vuonna. No, nyt voikin jo toisaalta mennä Hietsun kirppikselle. Ja katsoa, onko Käpylän lippakioskilla myyjiä.

-O-