Kangasostoksia kesän Saksan matkalta

Innostuin hieman kangasostoksiin kesän Saksan matkalla: kävin kangaskaupoissa yhteensä kuusi kertaa kolmen ja puolen viikon aikana... Ensimmäinen vierailu oli lüneburgilainen Tillabox-liike - erinomainen valikoima ja palvelu! Lisäksi vierailumme aikana oli vielä sopivasti kesäalennus, joten ei ihme että liikkeessä kului melkein tunti ja kankaitakin löytyi mukaan mukavasti. Muuten kävin tutuissa liikkeissä: Lyypekissä Nadel & Fadenissa sekä Berliinissä Frau Tulpessa (kaksi kertaa), Frieda Hainissa ja Siebenblaussa.

Ainakin osa näistä kankaista menee minun omaan tilkkupeittooni, jonka värit ovat murrettuja oranssia, lilaa, vihreää, ruskeaa ja keltaista. Sopii hyvin olohuoneeseen.

Tässä on erilaisia iloisenvärisiä kankaita, joille en ihan kaikille ole vielä keksinyt käyttöä - mutta pian varmaan kylläkin. Mielessä on isompi peitto kummipojalle ja joitakin ideoita kavereille.Ylimpänä oleva kettukangas on ehdottomasti varattu myös kummipojalle, sillä hänellä on juuri kuvioista löytyvä rakas kettupehmoeläin. 

Nämä turkoosin ja petroolinsävyiset kankaat ovat kaikki japanilaisia ja Frau Tulpesta. Niistä tulee veljeni ja hänen vaimonsa tilkkupeiton nurja puoli. 

Näistä vaaleista kankaista (miinus tummansininen) täydentyy taas samaisen peiton oikea puoli. Tarkoitus oli löytää vaaleansinisen, vaaleanliilan, valkoisen ja harmaan sävyisiä kankaita, joiden kuviot ovat luonnon inspiroimia. Nyt kun kaikki kankaat ovat jo pestyjä, silitettyjä ja itse asiassa leikattujakin, niin ei kuin ompelemaan!

Nyt voisi kuvitella, että kankaita on tarpeeksi, mutta jostain syystä ideoita tuli pyöräillessä sen verran paljon, että joitain värisävyjä pitäisi vielä hankkia. Katsotaan siis seuraavilla Tanskan ja Saksan matkoilla :-).

-O-

Huippuvuorilla 3: Satelliittiantenneja ja hieman lisää Longyearbyeniä

Perjantai oli viimeinen päivä Huippuvuorilla. Tutustuimme silloin SvalSatin satelliittiasemaan (tai mikä se nimi virallisesti onkaan). Kyse on antenneista, jotka vastaanottavat erilaisten maata kiertävien satelliittien välittämää tietoa. Jokainen antenni on valkoisen herkkusientä muistuttavan suojakuvun sisällä. Näitä hauskoja sieniä on asemalla yhteensä 31, mikä tekee SvalSatista maailman suurimman kaupallisen maa-aseman. Satelliitit mittaavat mm. säätietoja ja asiakkaita on ympäri maailmaa. Huippuvuoret on erinomainen paikka satelliittiasemalle, sillä sen vaikutusalueella on eniten polaarisia kiertoratoja. 

Pääseimme tutustumaan yhteen antenniin myös sisältä käsin. Suojus ei ole niinkään tarpeen antenneille, ne kuulemma kestävät jopa ankarat arktiset myrskyt. Suojaa tarvitsee pikemminkin huoltohenkilökunta, jonka pitää säännöllisesti katsastaa ja korjata antenneita, myös talvisin. 

Itse antenni on suuri lautanen, joka liikkuu seuraamansa satelliitin mukaan. Antennien liikkeet on optimoitu tietokoneilla, joten työntekijät pääasiassa seuraavat, että kaikki menee hyvin. Yksi satelliitti kiertää maapallon noin 14-15 kertaa vuorokaudessa.

Satelliittiasemalta on upeat näkymät vuonolle ja vuorille. 

Paluumatkalla kävimme katsomassa Huippuvuorten siemenholvin sisäänkäyntiä. Holviin on tarkoitus säilöä maailman kaikkien viljelykasvien siemenet. Sisään emme päässeet, mutta kuulimme, että siemennäytteitä on holvissa jo lähes miljoona. 

Tykkäsin Longyearbyenin värikkäistä puutaloista. Oli myös hauskaa, että moottorikelkoille on oma pysäköintipaikkansa. Taloja on rakennettu paalujen päälle, jotta talojen lämmitys ei sulattaisi maaperää.

Hotelli oli todella miellyttävä, tykkäsin kynttilöistä, takasta, pehmeistä sohvista ja arktisuudesta muistuttavista yksityiskohdista. 

Muistutus vielä siitä, että jääkarhuvapaa alue on hyvin pieni, kattaa ainoastaan Longyearbyenin kadut ja se on siinä. Joskus ajattelin, että mitä jos jääkarhu yhtäkkiä yllättäisi kadunkulman takaa. No, se ei olisi mahdollista, mutta oman tunnelmansa tämä saariryhmä ja sen erikoisuudet luovat.

-O-

Huippuvuorilla 2: Veneretki

Torstaina ohjelmassa oli kokouksen ja esitelmien lisäksi veneretki Longyearbyenistä ulos vuonolle. Koska olemme arktisessa ilmastossa, niin ensin piti pukeutua näihin lämpöhaalareihin (jotka samalla ovat myös kelluntapukuja).

Puvut ovat Huippuvuorten yliopiston varastossa, jonne on siististi pinottu eri tutkimusretkien varusteet.

Jääkarhuvaaran takia heti Longyearbyenin asutuksen ulkopuolella pitää kulkea kiväärin kanssa. Kiväärit kuuluu yliopistolle tullessa lukita eteisessä kiinni.   

Aluksemme muistutti huvipuiston laitteita ja täytyy myöntää, että fiilis merellä oli välillä kuin Linnanmäen Hurjakurussa.

Sää oli lähtiessä pilvinen, mutta onneksi aamun sade oli lakannut.

Toisella puolella vuonoa on erittäin iso jäätikkö. Matkaa sinne on kuvanottokohdalta kymmenisen kilometria.

Vene pomppi aalloilla, ja etenkin paluumatkalla, kun tuuli oli yltynyt, vettä roiskui päälle koko ajan. Edessä istuneet kastuivat aivan läpimäriksi lämpöpuvuista huolimatta. Minä olin onneksi takana, mutta sain myös osani merivedestä. Se on muuten erittäin suolaista!

Yöllä oli satanut vettä, mutta tietyssä korkeudessa sade muuttui lumeksi. Näytti siltä kuin joku olisi spreijannut vuorenhuiput valkoisiksi.

Puoleltapäivin aurikokin alkoi näyttäytyä.

Näimme matkalla runsaasti myrskylintuja ja lunneja. Myrskylinnut liitävät todella kauniisti aivan veden yllä. Ne ovat myös valitettavan kuuluisia tavastaan syödä kaikki veden päällä kelluva muoviroska. Lunnit ovat huvittavan näköisiä, ikäänkuin pieniä lentäviä pingviinejä. Niiden nokka on punainen ja ne kiihdyttävät lentoon räpiköiden.

Näimme myös yhden lahtivalaan, tosin vain muutaman sekunnin ajan. Laitoimme heti moottorin kiinni ja kovasti odotimme, että valas olisi ilmestynyt uudelleen, mutta ei sitä enää näkynyt. Hieno kokemus kuitenkin!

Tutustuimme retken aikana myös ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Huippuvuorilla. Yksi lämpenemisen seurauksista on ikiroudan sulaminen, josta aiheutuu maanvyörymiä. Kuvassa keskeltä vasemmalle näkyy sortunut vuorenseinamä.

Toinen kohde oli tämä kallionseinämä, jolla pesii aikaisemmin vuodesta runsaasti myrskylintuja. Huippuvuorilaisittain runsas kasvillisuus johtuu juuri lintujen fosforipitoisesta ulosteesta. Nyt lintoja ei juuri näkynyt.

Tässä vaiheessa tuuli alkoi yltyä navakaksi ja veneen kuljettaja päätti, että nyt on paras suunnata takaisin Longyearbyeniin.

Tämä näkymä sai minut ajattelemaan Huippuvuorten maantieteellistä sijainti. Keskellä kuvaa on vuonon suu ja siitä kun ajaisi ulos, niin on avomerellä. Noin 500 km länteen on seuraavan kerran maata eli Grönlanti. On jotenkin uskomatonta ajatella, kuinka eurooppalaiset merimiehet neljäsataa vuotta sitten purjehtivat näillä leveyksillä ja asettuivat asumaan näin kauaksi kaikesta. Varusteet olivat silloin vielä niin kehittymättömät ja sää täällä rankka varsinkin talvella. Ehkä se tutkimusmatkailijan kova halu kartoittaa maailmaa ja sen jälkeen taloudelliset edut (valaanpyynti ensimmäisenä) painoivat vaakakupissa voimakkaana.

-O-

Huippuvuorilla 1: Matkalla ja Longyearbyenia

Enpä ole koskaan aikaisemmin ollut näin pohjoisessa - 78 astetta pohjoista leveyttä! Pohjoismaiset työmatkat tuovat mielenkiintoisiin paikkoihin ja nyt vuorossa on Huippuvuoret. Paikka jossa pohjoisnapa on lähempänä kuin Helsinki ja jääkarhuvaara on todellinen (ei kuitenkaan kaupungissa).

Jo lentomatka oli upea. Lentoja on vain Oslosta ja ennen koneeseen pääsyä piti näyttää passi kolme kertaa. Ehkä se kertoo jotain Huippuvuorten erityisestä asemasta. Onneksi sää oli saarille tullessa aika hyvä, joten lentokoneen ikkunasta sai katsella vuoria, jäätiköitä ja lunta. Säähän täällä on arktinen, nyt jotain viitisen astetta plussan puolella.

Jäätiköiden plastisuus ja massiivisuus on jotenkin kiehtovaa.

Lensimme yhden komean vuonon ylitse.

En ihmettele, mistä saaret on saanut nimen Huippuvuoret.

Maantieteilijänä minua kiinnostavat aina erilaiset geologiset muodostelmat. Täällä Huippuvuorilla vesi voi tehdä hienoja suistoja, kun kasvillisuus ei ole sitomassa maata.

Longyearbyen on Huippuvuorten hallinnollinen keskus ja siellä on myös lentokenttä aivan vuonon  vieressä.

Tämä matkatavarahihnaa vartioiva jääkarju on ehkä ainoa, jonka tulen matkan aikana näkemään.

Jääkarhuvaara pitää ottaa tosissaan, sillä turisteja on kuollut, kun he lähtevät seikkailemaan omin pain kaupungin ulkopuolelle ilman opasta ja kivääriä. Pari viikkoa sitten jääkarhuemo kahden poikasensa kanssa liikkui vuonon toisella paikalla. Kaupungissa on kuitenkin turvallista.

Suurin osa Huippuvuoria (60 %) on jäätikköjen peitossa -  ja samoin luonnonsuojelualuetta. Eläimistä täällä elää jääkarhun lisäksi paikallinen matalajalkainen poro, naali, valaita, mursuja, hylkeitä ja lukuisia lintuja. Asukkaita on kolmisentuhatta ja he työskentelevät pääasiassa tutkimuksen ja kaivostoiminnan parissa. Turismi on kasvava ala.

Hotellissa ei voi olla huomaamatta, missä pain maailmaa sitä asustaa.

Huippuvuorilla on hauska tapa, joka ilmeisesti periytyy hiilikaivostyöntekijöiltä: Kengät tulee ottaa pois sisätiloihin astuttaessa, myös hotellissa, museossa ja työpaikoilla.

Longyearbyenissä on vain vähän yli 2000 asukasta. Maisema on karua ja talot värikkäitä.

Tässä pääkatu yhteen suuntaan...

... ja sama katu toisesta päästä kuvattuna. Kello on tässä kuvassa tasan 22.00 - yötön yö nimittäin loppui Huippuvuorilla vasta eilen ja aurinko se vain paistaa illallakin. Kuten Suomessa kesällä, mutta lämpötilat vain ovat alhaisemmat.

-O-