keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Talvisessa Porvoossa

Viikko sitten olin ystäväni kanssa päiväretkellä Porvoossa. En ole käynyt kaupungissa aikaisemmin talvella ja muutenkin aika vähän, joten retken kohde oli mieluisa. Meille kävi hyvä tuuri sään suhteen: aurinko paistoi, ei ollut liian kylmä ja lunta oli juuri sopivasti maisemaa kaunistamaan.


Vanhassa kaupungissa ei ollut samanlaista vilinää kuin kesällä turistiaikaan, mikä oli oikeastaan mukavaa. Moni kauppa oli kiinni ja tunnelma oli uinuva. Kävimme lounaalla erinomaisessa Zum Beispiel -ravintolassa: herkullista ruokaa ja valoisa interiööri. Tuomiokirkko oli pakollinen pysähdyspaikka. Kirkko on kaunis sekä ulko- että sisäpuolelta. Mieleenpainuvin yksityiskohta oli harvinainen tähtiholvirakenne. Pidän myös katosta roikkuvista kirkkolaivoista.




Värikkäät puutalot ovat ehkä parhaimmillaan ja kirkkaimmillaan juuri kevätalven valossa valkoista lunta vasten.



Kävelimme myös joen toisella puolella, josta on hieno näköala vanhaan kaupunkiin ja kaikkien tuntemille ranta-aitoille.



En ollut aikaisemmin käynyt Runebergin kotimuseossa, joten oli todella mukavaa, että ehdimme sinne. Käynti oli elämys: koti on säilynyt hyvin 1800-luvun asussa ja asiantuntevat oppaat vastasivat kaikkiin kysymyksiimme ja kertoivat mielenkiintoisia tarinoita Runebergin perheen elämästä. Minua kiinnostivat etenkin kodin lukuisat huonekasvit sekä seinällä riippuva sukupuu. Moni kasveista on suoraa sukua Fredrika Runebergin kukkiin, joista on otettu aina uusia pistokkaita. Kukat voivat puutalossa erinomaisesti! Sukupuusta löytyi muutama erikoisempi nimi (Lorenzo, Pelagia, Vashti, Ru, Nike ja Aleftina), mutta eniten jäin miettimään perheenjäsenten kansainvälisyyttä ja kohtaloita. Runebergin kahdeksasta lapsesta kuusi poikaa eli aikuiseksi ja teki monipuolisia työuria. Koti oli varsinainen kulttuurikoti ja etenkin äiti Fredrika oli ilmeisen lahjakas kielellisesti ja kirjallisesti - valitettavasti hän jäi kuuluisan miehensä varjoon.



-O-

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Puutarhurin vuosi: elo-syyskuu


Elokuussa pääsin vihdoinkin istuttamaan ruusuja. Karmiininpunainen”F.J. Grootendorst” ja vaaleanpunainen ”Pink Grootendorst” kasvavat lomittain, minkä toivon tuovan luonnollisen aaltoilevan vaikutelman. Ruusujen alle on istutettu skillaa kevätkukintaa varten ja tarkoitus on istuttaa myös jotain muuta maanpeitekasvia alkukesälle. Sokkelisorakaivanto valmistui loppusyksystä ja siistitään tänä kesänä.


Ruusuissa on muutama erikoinen yksilö: Samassa kasvissa on erivärisiä kukkia ja yhdessä kukassa erivärisiä terälehtiä. Saa nähdä, jatkuuko kukinta näin myös tulevina vuosina. Yleisesti ottaen pidän neilikkaruususta kovasti. Se kukkii kauan, kasvaa sopivan kokoiseksi ja on kestävä. Mainio siis tällaiselle kerrostalopihalle, jonne tarvitaan helppohoitoisia kasveja.



Joskus sitä löytää sattumalta todella kauniita kasveja, esimerkkinä tämä täpläleimu (Phlox maculata ”Alpha”). Leimun ympärillä on vielä tilaa parille kasville ja muutamaa kasvia täytyy vielä siirtää. Sitten alkaakin näyttää hyvältä.


Siemenestä istutetut kesäkukat eivät kukkineet vielä elokuussakaan... Tähän pitää keksiä tänä vuonna jotain monivuotista sekä kevääksi sipulikukkia.


Ison kiven ympärillä on myös siirrettävää. Valkoinen myskimalva ei oikein istu keltaisten kukkien joukkoon - tänne sopii paremmin punainen ja oranssi. Malva menee siis siirtoon toisaalle. Samoin pitää keksiä jotain syksyllä kukkivaa malvan edessä olevien narsissien kumppaniksi, paikka on nyt kovin kalju. Toisella puolen kiveä tarha-alpi menestyy mainiosti. Siellä keskellä on yksinäinen kaksivärinen lilja, jonka ehkä siirrän toisaalle ja hankin kaveriksi samanvärisiä lisää. Ylipäänsä tarvitaan muita värejä kuin keltaista, se kun dominoi liikaa.



Syyskuussa kivipenkereen kasvit rehottivat. Tiarella ja töyhtöangervo olivat ottaneet tilan mainiosti. Vuorikonnantatarta piti jopa leikata, se kun levisi niin voimakkaasti. Tänä vuonna pitää siirtää muutama kasvi pois sen tieltä. Sammalen kanssa on hieman tekemistä - se on kaunis kiven päällä, mutta ei mullalla. Penger on sen verran varjossa, että sammalta muodostuu herkästi. Saniaiset, jotka jaoin ja istututin edellisenä vuonna, ovat lähteneet hyvin kasvamaan. Odotan, että ne voimistuvat tänä vuonna, kuten myös muut kasvit.



Parvekkeella pelakuut kukkivat yhä syyskuussa, samoin mustasilmäsusanna jonkin verran. Kirsikkatomaatti ehti tuottaa muutaman punaisen tomaatin. Muut kasvit olinkin jo poistanut ja vaihtanut tilalle kynttilöitä sekä kanervoja. Pelakuut siirsin myöhemin syksyllä kellariin - kokeilin talvehtimista. Voin sanoa nyt maaliskuussa, että kokeilu onnistui osittain. Puolet versoista taisi kuolla, mutta loput leikkasin noin kolmanteen silmuun ja nyt sisälle ne alkavat puskea uutta kasvua. Saa nähdä, miten ne siitä vielä kehittyvät. Aikamoinen homma siinä kyllä oli joka viikko käydä kastelemassa kukkia kellarissa. En ehkä tee uudestaan, paitsi todella harvinaisilla väriyhdistelmillä.



-O-