Karel Čapek on yksi lempikirjailijoitani. Pidin hänestä aikoinaan esitelmän yliopistossa ja olen lukenut pari kirjaa kokonaan ja osia muista. Nyt luen Čapekin kirjaa "Puutarhurin vuosi" toista kertaa. Kirja on hauska ja osuva kuvaus puutarhanhoitoon hurahtaineista ihmisistä ja miten koko vuosi (talvi mukaan lukien) helposti menee puutarhan kanssa. Nostan myös hattua kirjan suomentaneelle Eero Balkille, sillä kirja vilisee haastavaa sanastoa - jo ensimmäiseltä sivulta löytyvät alopekuuri, sukapää, tölli ja englanninraiheinä.
Ajattelin, että voisin käydä läpi omaa puutarhurin vuottani yhdessä kirjan kanssa joka kuukausi. Koska tammikuu vilahti ohi ja toisaalta alkuvuosi on Suomessa paljolti samanlainen, niin niputan tammi- ja helmikuun yhteen postaukseen. Lisäksi Tšekissä on lämpimämpi ilmasto ja kevät tulee aikaisemmin, joten kaikki kuukaudet eivät välttämättä sovi Suomen kanssa yksiin.
Tammikuussa puutarhuri ei ole suinkaan toimeton, silloin
viljellään ilmoja. Kirjan mukaan ilmat eivät ole koskaan kunnossa:
Jos lunta sataa vähän, hän mutisee syystä kyllä, että se ei riitä alkuunkaan; jos lunta sataa paljon, hän pelkää pahoin, että havupuut ja rhododendronit murtuvat. Jos lunta ei ole, hän valittaa tuhoisia lumettomia pakkasia; jos koittaa lauha, hän kiroaa ne hullut tuulet, jotka sen myötä tulevat ja pahan tapansa mukaan levittelevät havuja ja muita katteita hänen puutarhassaan ja kenties - myrsky ja mylväys! - katkaisevat vielä jonkin pikku puunkin!
Ongelma on myös liiallisen auringon, sateen, kuivuuden jne. kanssa. Allekirjoitan tämän täysin. Kun tammikuussa luvattiin pakkasia ja lunta ei ollut suojaamassa viime syksyn istutuksiani, en voinut seisoa toimettomana ja jännittää, mitä nuorille kasveille käy. Onneksi lehdet olivat jääneet syksyllä osittain haravoimatta, kasasin nimittäin niitä nyt ruusujen ja perennojen päälle keoiksi. Naapuri keksi vielä paremman idean: käytetään talonyhtiön roskiksen vieressä olevien joulukuusten havut suojaamaan kivikkokasveja. Mainio ja kaunis idea - ja nyt nukun yöni rauhassa.
Helmikuussa puutarhurille tulee ilmojen viljelyn lisäksi toinen sesonkityö:
kevään ensimmäisten merkkien jahtaaminen. Tänä vuonna, kun talvi on ollut niin lämmin ja vähäluminen, tätä voi tehdäkin Suomen korkeudella helmikuussa. Vähän kyllä jännittää, miten ne kaikki sadat sipulikasvit pärjäävät kevättalven sahaavan sään, kun osa on jo noussut auringon lämmittämällä seinänvierustalla. Toivotaaan parasta!
Kirjan mukaan muita kevään ensimmäisiä merkkejä ovat puutarhahinnastot ja naapurit. Puutarhahinnastojen kanssa voikin viettää mukavasti iltansa etsien uutta istutettavaa.
Naapurit ovat niin ikään pettämätön kevään merkki. Heti kun he hyökyvät puutarhoihinsa lapioineen ja kuokkineen, saksineen ja niinineen, punamaaleineen ja kaikenkarvaisine maanparannusjauheineen, kokenut puutarhuri tietää, että kevät on tulossa; hän vetää vanhat housut jalkaansa ja käy lapioineen ja kuokkineen käsiksi puutarhaansa, jotta myös seuraavat naapurit tajuaisivat, että kevät on tulossa, ja välittäisivät tuon ilouutisen aidan taakse.
No jaa, vielä ei kova ja routiva maa salli mitään möyhentämistä, pitää odottaa vielä huhtikuulle. Mutta sisällä voisi istuttaa pian jotain, tosin minulla ei taida olla yhtään tilaa ikkunalaudoilla, huonekasveja on niin paljon.
Eniten nyt mietityttää, ehtiikö naapuritalon lumikello kukkia jo helmikuun puolella. Čapek kirjoitti kauniisti lumikellosta:
Myös lumikellot ovat kevään airuita. Aluksi ne ovat maasta pistäviä kalpeanvihertäviä kärkiä, sitten ne halkeavat kahdeksi paksuksi tyvilehdeksi, ja siinä kaikki. Ne kukkivat joskus jo helmikuun alussa, ja sanonpa vain, että mikään palmu tai tiedonpuu tai kunnian laakeri ei ole kauniimpi kuin tämä kalvakan vartensa päässä koleassa tuulessa huojuva valkoinen ja hauras kello.
-O-
