lauantai 28. helmikuuta 2015

Viikonlopun leivontaa 2

Kummipoika veljineen oli kylässä, pidettiin kunnon leivontapäivä. Innostuin niin paljon, että teimme viittä eri leivonnaista:
  • Sämpylöitä
  • Näkkileipää
  • Mokkapaloja
  • Porkkanamuffinsseja
  • Pitsakierteitä
Leivonta sujui mukavan leppoisasti, kun oli kaksi apulaista mukana. Kokeilin porkkanamuffinsseja ensi kertaa ja opin sen, että ei kannata laittaa uuniin sekä muffinssivuokaa että paperisia vuokia. Ne ovat yhdessä liian paksuja ja lämpö ei pääse läpi (ainakaan minun uunissani). Paistuminen kesti siten kauemmin kuin ohjeessa. Maku oli kuitenkin herkullinen.


Leivonnaisten koristelu poikien kanssa oli tosi hauskaa. He innostuivat etenkin suklaakirjaimista ja -numeroista:


Porkkanamuffinssien päälle tuli ohjeen kuorrute miinus väri. Tosi iloisen näköistä ja värikästä suklaarakeiden kanssa. 


Useamman tunnin leipomisurukka oli ihmeen rentouttava. Kun keskittyy yhteen asiaan, unohtuu kaikki muu, mikä on hyvä juttu!

-O-

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ajatuksia - Miller Williams

Olen miettinyt viime aikoinan tätä Miller Williamsin ajatusta:
Have compassion for everyone you meet
even if they don't want it.
What seems conceit,
bad manners
or cynicism
is always a sign of things
no ears have heard, no eyes have seen.
You do not know what wars are going on
down there where the spirit meets the bone.
Tämä voisi olla tavoite, vaikka sitä ei olekaan läheskään aina helppoa itse toteuttaa. Etenkin jos toinen osuu omaan kipukohtaan tai on tahallaan ilkeä. Mutta ehkä se auttaa itseä ymmärtämään, miksi toinen on ilkeä. 

Yksi Miller Williamsin kuuluisimmista runoista on keskiaikaiseen sestiinimittaan kirjoitettu "The Shrinking Lonesome Sestina", jonka jokaisessa säkeistössä toistuvat samat kuusi sanaa. Williamsin sestiinistä tekee hienon erityisesti sen täydellinen tunnelma ja joka säkeistössä vähenevät sanat, jotka lopussa kiteytyvät seuraavaan:
Time
goes
too
fast.
Come
home.
Kaunista.

-O-

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kööpenhaminassa: Puurobaari ja muuta

Käyn Kööpenhaminassa työn takia aina muutaman kerran vuodessa. Tykkään kaupungista, siellä on kiva kävellä kaduilla ja kujilla, vain katsella mitä uutta tanskalaiset ovat taas muodin ja sisustuksen saralla keksineet. Kööpenhaminaan kun tuntuu tulevan kaikki aikaisemmin kuin Suomeen ja sieltä voi napata uusia trendejä.

Olin Köpiksessä taas maanantaina ja tällä kertaa pääsin lounastamaan aivan ihastuttavaan puurobaariin. Nimikin on sopiva: Grød (puuro tanskaksi). Ja ei mitä tahansa puuroa! Samettista ja suussasulavaa, juuri oikeassa suhteessa pehmeää sekä rapsahtavia suupaloja. Sopivan kylläinen olo jatkui koko iltapäivän ja töiden jälkeen oli pakko mennä vielä norkoilemaan lähistölle - en kuitenkaan tilannut päivän toista puuroannosta, se olisi tuntunut vähän liialta.



Listalla on itse asiassa muutakin kuin vain pelkkää puuroa, nimittäin puuromaisia ruokia ympäri maailmaa. Söin itse herkullista risottoa, jossa parasta olivat kuivatut juureslastut. Lounaskaverini otti erittäin hyvin hautunutta ohrapuuroa, jonka seassa oli rapeita omenakuutioita ja pähkinää paloina ja päällä karamellisoitunutta maitoa. Sain maistaa ja oli niin hyvää, että juuri tätä meinasin tilata sitten iltapäivällä.


Puurobaarista voi tietenkin ostaa myös hiutaleita ja suurimoita sekä erilaisia kuivattuja hedelmiä ja marjoja & muita sattumia. 



Puuroa löytyy jo kolmesta paikasta Köpiksessä. Olin itse Torvehallernessa, ihastuttavassa kauppahallissa lähella Nørreportin metroasemaa. Sieltä löytyy myös muita kivoja myymälöitä ja kaikenlaisia herkkuja. Mutta puurosta - toivon että tämä trendi rantautuu pian Suomeen. 


Muuten Kööpenhaminassa oli alakuloinen tunnelma. Sää oli harmaa ja tuulinen, mutta eniten vaikuttivat tietenkin viikonlopun kauheat teot. Liput olivat puolitangossa ja maanantai oli virallinen surupäivä. Ja täytyy myöntää, että vähän jopa jännitti mennä Köpikseen, vaikka rationaalinen minä muistutti, että sellaista ei heti tapahdu uudestaan. Ajatukset olivat paljon viikonlopun tragediassa, ei vain minulla, vaan myös työkavereilla ja koko maassa.


Muuten kävelin töiden jälkeen kaupungilla ennen koneen lähtöä. Yritin muistella Vallan linnakkeen kuvauspaikkoja, mutta pitäisi nähdä sarjaa uudelleen, jotta pystyisi paremmin bongaamaan. Yllä oleva kuva on Christiansborgista eli Borgenista, jossa sijaitsee parlamentin lisäksi mm. pääministerin toimisto.



Tämä kuva on jotenkin niin keskieurooppalainen - tulppaanien myyntiä kauniilla torilla ulkona helmikuussa. Jos asuisin Kööpenhaminassa, varmasti ostaisin kimpun.




Nämä kuvat ovat aika tasan kolmen vuoden takaa, kun Kööpenhaminassakin oli kunnon talvi. Paikallisesta nuorisomajasta on hieno näköala ja Sortedams Sø (järvi keskustasta luoteeseen) oli täynnä jäästä nauttijoita.


Kesälläkin Köpiksessä on tullut käytyä - tai siis itse asiassa tämä on ollut syyskuun puoltaväliä. Sää on kuitenkin ollut mainio. Köpiksessä on paljon mielenkiintoisia kujia ja kauniita vanhoja taloja. Tässä sain tosin odottaa tovin, kunnes kadulla ei ollut yhtäkän jalankulkijaa tai autoa. 



Kävelin silloin Kastelletille saakka. Kaunis alue, jossa oli myös paljon lenkkeilijöitä ja historiasta sekä puiston rauhallisuudesta nauttijoita.

Kööpenhaminassa on vielä paljon tutkittavaa. Ehkä seuraavalla kerralla löydän niitä kivoja pieniä kauppoja, antiikkia, ekotavaroita, itse tehtyjä vaatteita jne. Ja Kongens Haven puistossa tulee käytyä lähes joka kerta.

-O-

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Etunimiä maailmalta 33 - Chile

Chilen nimiä on ollut hauska tutkia. En edes muista, miten päädyin alunperin Registro Civilin "läpinäkyvän hallinnon" sivuille, mutta sieltä, ja lisäksi henkilökunnalta kysyttyäni, löysin suosituimpia nimiä vuodesta 2000 alkaen. Kesti jonkun aikaa selvittää, mikä nimi on miltäkin vuodelta. Ratkaiseva apu oli tästä emol.com:in artikkelista. Siten selvisi, että läpinäkyvän hallinnon sivuilla kohdasta "Datos de Interés Ciudadano" löytyvät nimet ovatkin suosituimmat vuonna 2014 syntyneille lapsille annetut nimet (artikkelin nimet ovat nimittäin vuodelta 2013). Tässä siis suosituimmat vuonna 2014 Chilessä syntyneille lapsille annetut nimet sekä muitakin nimiä (ilman erikoismerkkejä):     

Tytöt
  1. Sofia
  2. Emilia
  3. Isidora
  4. Florencia
  5. Maite
  6. Antonella
  7. Martina
  8. Josefa
  9. Amanda
  10. Agustina
  11. Catalina
  12. Antonia
  13. Isabella
  14. Maria
  15. Trinidad
  16. Valentina
  17. Fernanda
  18. Javiera
  19. Julieta
  20. Ignacia
Tutut nimet - Sofia ja Emilia - ovat kärjessä, kuten niin monessa maassa juuri nyt. Mutta sitten tuleekin pääasiassa näitä pitkiä nimiä, jotka ovat tuttuja muista romaanisten kielten maista. Euroopan ja USA:n suosikki Emma on vasta sijalla 41 (ja Ema sijalla 59). Katolisten suosima Maria on tippunut sijalle 14 - 2000-luvun alussa se on vielä keikkunut kärkikolmikossa.

Emolin jutussa oli haastateltu sosiologia, jonka mukaan nyt muodissa olevat perinteiset nimet olisivat vastareaktio yhä suositummille amerikkalaisille nimille (mm. Byron, Brayan  ja Jendelyn). No, jos katsoo koko top100:aa, niin suurin osa nimistä on kyllä ihan tuttuja ja perinteisiä. Toinen sosiologin selitys tuntuu todennäköisemmältä: myös Chilessä löydetään kivoja nimiä isovanhempien sukupolvesta.

Top20:n nimistä tykkään eniten seuraavista nimistä: Isidora, Maite, Josefa, Agustina, Catalina, Trinidad ja Ignacia. Top100:sta löytyvät lisäksi nämä mielenkiintoiset ja/tai kauniit nimet:
  • Mon(t)serrat: Vuori Barcelonan lähellä (merkitsee sahalaitaista vuorta). Nimi tulee Montserratin neitsyestä. Muoto Monserrat on suositumpi Chilessä. 
  • Columba: Kyyhkynen
  • Belen: Betlehem espanjaksi.
  • Paz: Rauha. Yksi Neitsyt Marian nimistä, "Nuestra Señora de la Paz".
  • Amparo: Lyhennelmä pyhimysnimestä "Virgen de los desamparados".
  • Mayra: Mahdollisesti nimen Myra espanjankielinen versio. Myra on tullut joko mirhasta (latinaksi myrra) tai se on versio nimestä Mary. Latinalaisessa Amerikassa on useampi tunnettu Mayra.
  • Millaray: "Kultainen kukka" mapucheksi. Mapuchet ovat intiaaniheimo Chilessä ja Argentiinassa.
  • Genesis: Ensimmäinen Mooseksen kirja, merkitsee kreikaksi syntymää.
  • Celeste: Taivaallinen.
  • Eloisa: Tämän olen aikaisemminkin bongannut - todella kaunis nimi ja sopii myös hyvin Suomeen. Eri merkityksiä (Eloise tai Louise).
  • Thiare, Anahis: Näille en löytänyt kunnon selityksiä - mutta nättejä nimiä.
 
2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Constanza Martina Sofia Martina Martina Martina Sofia Sofia Sofia Sofia
Catalina Constanza Martina Sofia Sofia Sofia Antonella Antonella Emilia Emilia
Valentina Catalina Catalina Constanza Valentina Florencia Florencia Emilia Florencia Isidora
Javiera Valentina Valentina Antonia Antonia Valentina Martina Florencia Antonella Florencia
Martina Sofia Constanza Catalina Antonella Isidora Emilia Isidora Martina Maite
Sofia Javiera Antonia Valentina Catalina Antonella Valentina Martina Isidora Antonella
Maria Antonia Isidora Isidora Isidora Antonia Isidora Maite Maite Martina
Antonia Maria Javiera Javiera Constanza Emilia Antonia Agustina Agustina Josefa
Fernanda Isidora Fernanda Fernanda Fernanda Catalina Catalina Catalina Josefa Amanda
Francisca Francisca Maria Maria Javiera Fernanda Constanza Valentina Amanda Agustina

Tyttöjen nimissä on käynyt viime vuosina enemmän vilskettä kuin pojilla, mutta sehän on tyypillistä. 2000-luvun alun suosikkinimien Catalina, Javiera, Maria, Valentina ja Constanza suosio on kaikkien tasaisesti vähentynyt. Martina ja Antonia ehtivät käväistä kärjessä. Nyt ovat taas aivan erilaiset nimet muodissa. Katsotaan, onko Emiliasta voittamaan Sofiaa. Ja kestääkö Isidoran, Maiten, Josefan ja Amandan nousu. Agustina on todennäköisesti päässy Top10:een poikien Agustinin siivellä.

Pojat
  1. Agustin
  2. Benjamin
  3. Vicente
  4. Martin
  5. Matias
  6. Mateo
  7. Joaquin
  8. Tomas
  9. Alonso
  10. Maximiliano
  11. Cristobal
  12. Jose
  13. Lucas
  14. Sebastian
  15. Felipe
  16. Diego
  17. Maximo
  18. Nicolas
  19. Gabriel
  20. Juan
Poikien listalla on ehkä hieman enemmän kansainvälisiä suosikkeja (Benjamin, Matias, Maximiliano, Lucas) kuin tytöillä. Muualtakin tutut raamatun nimet löytyvät myös Chilestä, mutta se saattaa olla yleensäkin normaalia katolisessa maassa. Ja pojilla on aina paljon perinteisiä nimiä. Kuten monessa muussakin romaanisessa maassa, poikien nimet ovat lyhempiä kuin tytöillä. Mielenkiintoista.

Itse tykkään eniten nimistä Agustin, Mateo, Alonso (Alfonsin versio) ja Cristobal (Christopherin versio). Top100:ssa on seuraavia kivoja/mielenkiintoisia nimiä:
  • Gaspar: Jasperin espanjankielinen versio.
  • Santiago
  • Renato
  • Emiliano
  • Amaro: Pyhä Amaro, nimi mahdollisesti germaanista perää.
  • Facundo: Pyhimysnimi, merkitsee puheliasta. Tunnettu argentiinalainen johtajahahmo Facundo Quiroga 1800-luvun alussa.
  • Demian: Voi olla version Damianista, joka on alunperin kreikkalainen pyhimysnimi.

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Benjamin Benjamin Benjamin Benjamin Benjamin Benjamin Benjamin Agustin Agustin Agustin
Matias Vicente Matias Vicente Vicente Vicente Vicente Benjamin Benjamin Benjamin
Vicente Matias Vicente Matias Martin Martin Martin Martin Vicente Vicente
Martin Martin Martin Martin Matias Matias Matias Vicente Martin Martin
Sebastian Sebastian Joaquin Joaquin Joaquin Joaquin Agustin Matias Matias Matias
Diego Joaquin Sebastian Sebastian Sebastian Agustin Joaquin Cristobal Joaquin Mateo
Nicolas Diego Diego Diego Cristobal Cristobal Cristobal Joaquin Tomas Joaquin
Juan Nicolas Nicolas Maximiliano Maximiliano Maximiliano Maximiliano Maximiliano Maximiliano Tomas
Jose Jose Cristobal Cristobal Lucas Sebastian Diego Tomas Cristobal Alonso
Cristobal Cristobal Jose Jose Diego Tomas Sebastian Felipe Mateo Maximiliano

Pojilla Benjaminin johtokausi kesti yhdeksän vuotta (2003-2011). Sitä ennen ykkösenä oli Sebastian. Muita kestosuosikkeja ovat olleet Vicente, Matias ja Martin. Ei lainkaan niin vaihtelevaa kuin tytöillä. Ihan viime vuosina on näkynyt selvää muutosta: Ensin nousi Agustin huimasti ykköseksi. Ja sitten Top10:een pomppasivat Tomas, Felipe ja Mateo. Katsotaan, onko niillä voimaa nousta vielä ylemmäksikin.

P.s. Pieni korjaus ylläolevaan taulukkoon: Vuonna 2008 Matiaksen ja Martinin värit ovat menneet sekaisin. Värin vaihto ei enää onnistu jälkikäteen :-(.

-O-

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Genevessä 2: Vanhaa kaupunkia

Ehdin kävellä tänään aamulla ennen töiden alkamista tovin Geneven vanhassa kaupungissa. Sää oli kuulas ja aurinkoinen, maanantain kova tuulikin oli sopivasti laantunut.


Olen viimeksi käynnyt Geneven vanhassa kaupungissa ikuisuus sitten ja silloinkin joskus illalla. Muistan vain kapeita ylösäpäin kiemusrelevia kujia. Juuri sellaista siellä oli tänäänkin. Tällaiset kapeat kadut ja kujat sopivat erinomaisesti romanttiseen luonteenlaatuuni. Muistuun mieleen moni keskieurooppalainen laatusarjakuva tai ylipäänsä historian tapahtumat. Tuntuu, että ymmärrän menneisyyttä ja tätä aluetta paremmin, kun tiedän, miltä kaupungeissa näyttää. Kulttuuriin on helpompi päästä sisälle. 



Mutta siis jotenkin silmää viehättävät eri kerroksilla ja korkeuksilla sijaitsevat rakennukset, portaat, kaiteet ja muurit. Sekä tietenkin kiemurtelevat kadut - tekee mieli katsoa, minne seuraava käännös vie. 



Tämä valo kun kyllä kaunis. Muistelen montaa kevättä Keski-Euroopassa. Suomessa on erilainen valo, ihan kaunis sekin, mutta erilainen. Tunnelma on täällä jotenkin odottava, raukea. Kohta se kevät alkaa ihan kunnolla, ensimmäiset kukat ja vihreää.




-O-

maanantai 9. helmikuuta 2015

Genevessä: Vuoria, vettä ja ihmisoikeuksia

Geneve on niin kaunis! Tykkään vuorista ja vesistöistä, mutta erityisen paljon tykkään vuorten ja veden yhdistelmästä. Ja Genevessähän sitä löytyy. Sääkin on ollut tosi kaunis, kirkasta auringonpaistetta.


Jo lentokoneesta sai ihailla massiivisia Alppeja. Geneve-järvi kylpi upeasti aamuauringossa ja lumihuippuiset vuoret ovat yksinkertaisesti mahtavia.




Geneve on tietenkin kansainvälisten organisaatioden kaupunki. Täältä löytyy sekä pää- että haarakonttoreita. YK:llä on Genevessä Euroopan toimistonsa, vanhassa Kansainliiton palatsissa. On jotenkin mieltäylentävää nähdä kaikki yhteistä hyvää varten työskentelevät organisaatiot niin lähellä toisiaan.


Näkymät YK-rakennuksesta järvelle päin ovat uskomattoman kauniit.




Kaikki muistuttaa ihmisoikeuksista - kunpa vain kaikki muistaisivat noudattaa niitä:





Seinillä on paljon taidetta, tykkäsin etenkin tästä "In Women's Hands" -työstä.


Genevessä ei olekaan se kevät, mitä olin Suomessa odottanut. Järven rannalla on erittäin tuulista ja joka puolella varoitetaan jäästä.





Täytyy joku toinen päivä kävellä lisää, jospa tuulikin olisi hieman tyyntynyt.

-O-

lauantai 7. helmikuuta 2015

Yksityiskohtia: Lokerikko

Löysin muutama vuosi sitten kirppikseltä kivan pienen lokerikon. Ainoa ongelma oli se, että se oli yhdestä reunasta tuhrittu vihreällä. Lokerikko odotti ullakolla inspiraatiota, kunnes muutin tänne uuteen asuntoon ja keksin petsata sen ruskeaksi.


Näin tein joululomalla ja tänään isäni kävi kiinnittämässä lokerikon seinälle. Sinne kotiutuivat heti kivat pienet muistot matkoilta, ystäviltä ja lapsuudesta.


Lokerikko on myös mukavassa vuoropuhelussa viereisen ruskean samanmallisen kirjahyllyn kanssa. 


Näin sitä koti pikkuhiljaa kehittyy. Seuraavaksi edessä on makkarin verhojen lyhentäminen ja ripustaminen, olkkarin matto sekä eilen ostettujen uusien (vanhojen) ruokapöydän tuolien verhoilu.

-O-

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Etunimiä maailmalta 32 - Belgia

Belgian nimistä on ollut vaikea saada tietoa. Tiedot suosituimmista vuonna 2012 annetuista nimistä julkaistiin vasta 15.1.2014, joten en odottanut vuoden 2013 nimitietoja kuin vasta nyt tammikuussa. Mutta kun niitä ei alkanut ilmestyä (lukuisista sivulla vierailuistani huolimatta), kysyin asiaa suoraan Belgian tilastokeskukselta. Heillä ei ole tällä hetkellä muuta tietoa kuin vuosina 2010-2012 annetut nimet sekä kaikki Belgian etunimet. Tiedä häntä, jos ne vuoden 2013 nimet vaikka tässä lähipäivinä/viikkoina/kuukausina ilmestyisivätkin sivuille. Mutta minä en oikein jaksa enää odottaa. Joten tässä siis suosituimmat Belgiassa vuonna 2012 annetut nimet - koko maassa sekä lisäksi erikseen Flanderissa, Valloniassa ja Brysselissä.

Pojat

België Vlaanderen Wallonië Brussel
1 Lucas 652 1 Lucas 326 1 Nathan 352 1 Adam 250
2 Louis 636 2 Liam 285 2 Hugo 318 2 Mohamed 220
3 Noah 580 3 Louis 282 3 Louis 303 3 Rayan 83
4 Nathan 575 4 Wout 282 4 Théo 303 4 Gabriel 77
5 Adam 562 5 Mathis 272 5 Ethan 271 5 Anas 70
6 Arthur 525 6 Lars 270 6 Noah 265 6 David 70
7 Mohamed 506 7 Vince 269 7 Lucas 258 7 Lucas 68
8 Victor 442 8 Kobe 267 8 Gabriel 238 8 Yanis 67
9 Mathis 440 9 Finn 258 9 Arthur 225 9 Nathan 64
10 Liam 410 10 Noah 255 10 Tom 223 10 Ibrahim 62
11 Jules 390 11 Arthur 253 11 Sacha 207 11 Imrane 61
12 Hugo 389 12 Daan 252 12 Mathéo 183 12 Noah 60
13 Gabriel 373 13 Milan 245 13 Timéo 180 13 Imran 59
14 Thomas 369 14 Alexander 244 14 Maxime 167 14 Mehdi 59
15 Théo 351 15 Victor 244 15 Romain 161 15 Alexandre 58
16 Ethan 344 16 Mats 242 16 Victor 156 16 Ayoub 56
17 Maxime 300 17 Robbe 225 17 Mathys 154 17 Mohammed 55
18 Simon 297 18 Leon 221 18 Jules 153 18 Youssef 54
19 Wout 285 19 Jules 216 19 Mathis 151 19 Hamza 53
20 Rayan 280 20 Senne 214 20 Alexandre 147 20 Louis 51

Belgian listalta löytyy jälleen paljon tuttuja kansainvälisiä muotinimiä: Lucas, Noah, Nathan, Liam, Ethan. Mielenkiintoisia erityisesti belgialaisia seikkoja:
  • Flanderissa ja Valloniassa on joitakin samoja nimiä, mutta myös paljon erilaisia. Syynä on tietenkin kieli - esim. Flanderin Wout, Kobe tai Daan ovat täysin hollanninkielisiä nimiä, kun taas Théo, Hugo tai Maxime enemmän Ranskan muodin mukaisia. Joistakin nimistä on eri muotoja eri kielissä (Alexander ja Alexandre).
  • Brysselissä on erittäin paljon arabialaisia nimiä. Sinne on varmaan muuttanut suurin osa maahanmuuttajista. Osa Brysselin nimistä sopii hyvin useampaan maailmankatsomukseen (Adam, Noah, Gabriel, David).
Verratessa alle 18-vuotiaiden listaan löytyvät Lucas, Nathan, Noah, Louis, Mohamed ja Arthur kummastakin. Eli varsinaisia suosikkinimiä.

Erityisiä ja minua miellyttäviä nimiä (ylhäältä ja Top100:sta):
  • Wout = Lyhennelmä nimestä Wouter eli Walter.
  • Kobe = Mahdollisesti Jakobin lempinimi.
  • Senne = Mahdollisesti Sebastianin lempinimi.
  • Imran(e) = Mooseksen ja/tai Neitsyt Marian isä (myös Emran, Omran, Umran, hepreaksi Amram).
  • Tuur = Lyhennelmä nimestä Arthur.
  • Lowie = Louis.
  • Lander = Useita selityksiä - mahdollisesti keksitty erääseen 1900-luvun alun kirjaan. Lähimpänä nimeä Leander.
  • Briek = Lyhennelmä nimestä Alberik. Belgialainen juoksija Briek Schotte.
  • Naël = Ei löydy selvää selitystä. Mutta kaunis nimi!
(Ja pieni korjaus - Valloniassa Mathis pitäisi värittää myös oranssiksi. Kun taulukon on kerran tänne laittanut ja kirjoittanut sen jälkeen paljon tekstiä, ei sitä voi enää poistaa/korjata.)

2010 2011 2012
Lucas Lucas Lucas
Louis Noah Louis
Noah Louis Noah
Nathan Nathan Nathan
Arthur Mohamed Adam
Mohamed Arthur Arthur
Thomas Adam Mohamed
Mathis Liam Victor
Adam Mathis Mathis
Liam Thomas Liam
Jules Jules Jules
Victor Maxime Hugo
Hugo Victor Gabriel
Maxime Hugo Thomas
Simon Théo Théo
Gabriel Gabriel Ethan
Rayan Lars Maxime
Théo Milan Simon
Ethan Simon Wout
Milan Ethan Rayan

Pojilla neljän kärki on ollut hyvin sama viimeisen kolmen vuoden aikana. Saa nähdä, nousevatko Adam tai Victor sitä uhkaamaan. Muita nousevia ovat mahdollisesti Théo tai Gabriel. Pojilla samat nimet ovat pitkälti pyörineet Top20:ssa. Ainoastaan Rayan, Milan, Lars ja Wout eivät ole ollut kaikkina kolmena vuotena mukana.

Tytöt

België Vlaanderen Wallonië Brussel
1 Emma 629 1 Emma 348 1 Léa 372 1 Aya 108
2 Louise 571 2 Marie 333 2 Lucie 232 2 Yasmine 105
3 Elise 469 3 Elise 318 3 Emma 231 3 Lina 102
4 Léa 450 4 Julie 301 4 Zoé 227 4 Sara 92
5 Marie 415 5 Louise 297 5 Louise 214 5 Sarah 72
6 Julie 385 6 Noor 279 6 Camille 203 6 Sofia 61
7 Lina 384 7 Lotte 275 7 Manon 201 7 Louise 60
8 Nina 376 8 Fien 272 8 Chloé 200 8 Nour 58
9 Olivia 362 9 Nina 238 9 Alice 189 9 Léa 57
10 Camille 349 10 Ella 235 10 Clara 177 10 Malak 56
11 Juliette 349 11 Lore 235 11 Olivia 162 11 Chloé 54
12 Lucie 331 12 Lena 230 12 Jade 152 12 Victoria 53
13 Elena 325 13 Amber 226 13 Lola 149 13 Alice 52
14 Alice 321 14 Anna 198 14 Eva 144 14 Maryam 51
15 Chloé 320 15 Fleur 198 15 Juliette 144 15 Emma 50
16 Lena 315 16 Hanne 198 16 Elise 131 16 Inès 49
17 Lisa 311 17 Mila 194 17 Célia 127 17 Rania 48
18 Manon 307 18 Elena 181 18 Victoria 126 18 Julia 46
19 Laura 303 19 Lisa 180 19 Lilou 123 19 Olivia 46
20 Jade 293 20 Laura 179 20 Sarah 121 20 Assia 45

Tyttöjen puolella on myös runsaasti kansainvälisiä suosikkeja: Emma, Olivia, Julie, Lena jne. Brysselissä on selkeästi vähemmän arabialaisia nimiä kuin pojilla. Ehkä poikien kanssa halutaan olla perinteissempiä. Erikoista on se, että Lina on Top20:ssa koko Belgian lisäksi vain Brysselissä. Mahdollinen tuleva muotinimi? Alle 18-vuotiaiden nimiin verratessa Emma, Louise, Marie, Camille ja Julie löytyvät kummastakin. Kaikki klassisia nimiä.

Kauneimpia ja erityisimpiä nimiä ovat mm.
  • Fien = Lyhennelmä nimistä, jotka päättyvät -fien, -fine tai -fina. Esim. Josefien, Delfina, Adolfine.
  • Femke = Friisiksi "pikku tyttö" tai lyhennelmä vanhasta nimestä Fred(e)mar (Fred merkitsee rauhaa).
  • Amandine = Diminutiivi Amandasta.
  • Merel = Mustarastas. Tykkään itse kovasti ranskankielisestä versiosta Merle. 
  • Enora = Mahdollisiesti lyhennelmä nimestä Eleonora.
  • Kenza = Arabialainen nimi, merkitsee aarrearkkua. Voidaan ajatella myös lyhennelmäksi nimestä MacKenzie.
  • Febe = Hollanninkielinen muoto nimestä Phoebe.
  • Margaux = Todella kaunis versio nimestä Margareta.
  • Kato = Tunnetumpi muodossa Cato; Catherinan lyhennelmä. Belgian Idolsissa oli vuonna 2011 Kato Callebaut.
Ja näitä olisi vielä lisää!

2010 2011 2012
Emma Emma Emma
Louise Louise Louise
Marie Elise Elise
Elise Marie Léa
Julie Julie Marie
Léa Léa Julie
Ella Lina Lina
Charlotte Olivia Nina
Laura Camille Olivia
Lotte Chloé Camille
Noor Juliette Juliette
Clara Lotte Lucie
Lina Laura Elena
Camille Manon Alice
Manon Charlotte Chloé
Lisa Noor Lena
Sarah Lucie Lisa
Zoé Lisa Manon
Eva Alice Laura
Chloé Lore Jade

Tytöillä Emma on ollut kärjessä jo kymmenen vuotta. Yhtä suosittu siis kuin hyvin monessa muussakin länsimaassa.Top6:ssa ovat pyörineet samat nimet viimeisen kolmen vuoden aikana. Sitten alkaakin sekoittua, etenkin vuoden 2010 ja 2011 välillä. Nousevia nimiä ovat Nina (erittäin voimakas harppaus edellisen vuoden sijalta 21), Lina, Juliette, Lucie, Elena, Alice, Lena ja Jade.

Kaikki nimet vuonna 2013

Miehet:
  1. Jean
  2. Marc
  3. Michel
  4. Patrick
  5. Luc
  6. Jan 
  7. André
  8. Philippe
  9. Paul
  10. Pierre
  11. Roger
  12. Eric
  13. Willy
  14. Johan
  15. David
  16. Peter
  17. Dirk
  18. Thomas
  19. Daniel
  20. Alain
Naiset:
  1. Maria
  2. Marie
  3. Monique
  4. Martine
  5. Nathalie
  6. Anne
  7. Rita
  8. Nicole
  9. Anna
  10. Christiane
  11. Christine
  12. Jacqueline
  13. Isabelle
  14. Sarah
  15. Patricia
  16. Laura
  17. Jeannine
  18. Julie
  19. Ann
  20. Carine
Hyvin erilaisia nimiä kummassakin listassa, kun verrataan vuoden 2012 vauvoihin. Nimet ovat naisilla paljon pidempiä - nykyään tytöillä on poikia lyhyemmät nimet. Vain muutama nimi on sama kummallakin listalla: miehillä ja pojilla Thomas sekä naisilla ja tytöillä Marie, Laura ja Julie.

-O-