Talvisessa Porvoossa

Viikko sitten olin ystäväni kanssa päiväretkellä Porvoossa. En ole käynyt kaupungissa aikaisemmin talvella ja muutenkin aika vähän, joten retken kohde oli mieluisa. Meille kävi hyvä tuuri sään suhteen: aurinko paistoi, ei ollut liian kylmä ja lunta oli juuri sopivasti maisemaa kaunistamaan.

Vanhassa kaupungissa ei ollut samanlaista vilinää kuin kesällä turistiaikaan, mikä oli oikeastaan mukavaa. Moni kauppa oli kiinni ja tunnelma oli uinuva. Kävimme lounaalla erinomaisessa Zum Beispiel -ravintolassa: herkullista ruokaa ja valoisa interiööri. Tuomiokirkko oli pakollinen pysähdyspaikka. Kirkko on kaunis sekä ulko- että sisäpuolelta. Mieleenpainuvin yksityiskohta oli harvinainen tähtiholvirakenne. Pidän myös katosta roikkuvista kirkkolaivoista.

Värikkäät puutalot ovat ehkä parhaimmillaan ja kirkkaimmillaan juuri kevätalven valossa valkoista lunta vasten.

Kävelimme myös joen toisella puolella, josta on hieno näköala vanhaan kaupunkiin ja kaikkien tuntemille ranta-aitoille.

En ollut aikaisemmin käynyt Runebergin kotimuseossa, joten oli todella mukavaa, että ehdimme sinne. Käynti oli elämys: koti on säilynyt hyvin 1800-luvun asussa ja asiantuntevat oppaat vastasivat kaikkiin kysymyksiimme ja kertoivat mielenkiintoisia tarinoita Runebergin perheen elämästä. Minua kiinnostivat etenkin kodin lukuisat huonekasvit sekä seinällä riippuva sukupuu. Moni kasveista on suoraa sukua Fredrika Runebergin kukkiin, joista on otettu aina uusia pistokkaita. Kukat voivat puutalossa erinomaisesti! Sukupuusta löytyi muutama erikoisempi nimi (Lorenzo, Pelagia, Vashti, Ru, Nike ja Aleftina), mutta eniten jäin miettimään perheenjäsenten kansainvälisyyttä ja kohtaloita. Runebergin kahdeksasta lapsesta kuusi poikaa eli aikuiseksi ja teki monipuolisia työuria. Koti oli varsinainen kulttuurikoti ja etenkin äiti Fredrika oli ilmeisen lahjakas kielellisesti ja kirjallisesti - valitettavasti hän jäi kuuluisan miehensä varjoon.

-O-