perjantai 16. syyskuuta 2016

Purnukoiden koti

Vanhoissa taloissa asustaa kaikenlaisia pieniä elukoita, joita ei toivo vierailulle omaan kotiin. Siksi päätin vuosi sitten, että laitan kaikki elintarvikkeet purkkeihin ja purnukkoihin. Ainoa ongelma oli vain se, että niitä lasipurkkeja ei juuri siinä vaiheessa ollut. Alkoi vimmattu metsästys eri kirpputoreilta ja kävi juuri niin kuin monta kertaa aikaisemminkin: purkkeja alkoi löytyä sieltä täältä. Kaikkein iloisin olen vanhoista umpiointipurkeista, joita minulla on nyt kuusi kappaletta: Iittalasta, Riihimäen lasilta ja yksi jopa Saksasta. Umpiointipurkit ovat kauniita, mutta ennen kaikkea käteviä - kansi on helpompi avata kuin tavallisilla säilöntäpurkeilla. Ja mielelläni löytäisin niitä lisääkin!


Seuraava ongelma oli sitten se, että lasipurkeissa olevista kuivatavaroista ei tiedä, mitä on missäkin ja etenkin kuinka kauan kutakin linssiä tai bulguria keitetään sekä milloin on viimeinen käyttöpäivä. Niinpä tein jokaiseen purkkiin oman lappusen, johon olen kirjoittanut nämä perustiedot. Todella kätevää - sitä heti huomaa, mikä pitäisi käyttää nopeasti loppuun, eikä tule turhaa hävikkiruokaa. 


Lajittelin purkit laatikkoihin niiden sisällön mukaan: yhteen laatikkon puurohiutaleet, mannasuurimot ja murot; toiseen pastat, riisit, quinoat jne; kolmanteen linssit, pavut, herneet ja soijarouheen; neljänteen jauhot ja muut leivontatarvikkeet jne. Järjestelyssä meni useampi kuukausi, mutta nyt kaikki toimii itsestään ja olen todella tyytyväinen. Ja keittiössä on siistiä.


Purnukat asustavat tässä Ikean pari vuotta vanhassa kaapissa. Olen siihen yhä yhtä ihastunut kuin kesällä 2014. Kaappi ei ole ainoastaan kaunis, mutta erikokoisiin laatioihin mahtuvat kätevästi kaikki kuivatuotteet lajiteltuina. Ja palapelimaista ulkonäköä ei vain väsy katsomaan.


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti