maanantai 31. lokakuuta 2016

Liila tilkkupeitto valmis

Häälahjapeitto veljelleni ja hänen vaimolleen on vihdoin valmis. Häät tosin olivat yli vuosi sitten, mutta pääasia, että peitto valmistui. Koska parisuhteessakin on kaksi erilaista ihmistä, jotka ovat yhdessä, on tässäkin peitossa puolet sekä veljelleni että hänen vaimolleen. Välissä on sitten lämmittävä vanu.

Oikealla puolella on pastellivärejä vaimolle. Värit ovat liila, vaaleansininen, valkoinen, harmaa ja ihan vähän vihreää. Kaikki kuviot ovat luonnosta, sillä kumpikin tykkää luonnossa liikkumisesta. Tilkkuja on 20x14, ja yhden tilkun koko on 12x12 cm saumanvaroineen.



Suurin osa tilkuista on erilaisista saksalaisista ja tanskalaisista kangaskaupoista. Yksiväriset ovat omia kierrätyskankaita. Valaistus ei tee oikeutta väreille, oikeasti yksikään ei hyppää silmille (kuten liilat nyt näyttävät tekevän), vaan kaikki sointuvat kauniisti yhteen.  


Nurja puoli taas on tummempi ja yksinkertaisempi (ja tässä kuvassa liian tumma, koska näin talvella ei ole enää iltaisin kunnon valoa). Kankaat ovat japanilaisia ja muistuttavat veljeäni hänen muutaman vuoden takaisesta Japanin matkastaan. 



Peitosta voi aina pitää esillä sitä puolta, mikä fiilis nyt sattuu olemaan.

-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti