sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Jousiammuntaa, lampaita, järvimaisemaa ja punamultaa

Serkkuni vietti polttareita Pohjanmaalla, mikä tarkoitti rentoa yhdessäoloa maalla ja joitakin valittuja aktiviteetteja. Suomen luonto ja kesäsää myös näyttivät parhaita puoliaan.


Ensin jousiammuntaa, joka onkin todella mielenkiintoista! Olen usein miettinyt, että pitäisi kokeilla, joten hyvä että tuli tilaisuus. Ja nyt voisin hyvinkin vaikka alkaa harrastaa lajia, sillä sain todellisen kipinän. Siinä yhdistyy monta hyvää asiaa: zenimäinen keskittyminen, edellisen aiheuttama pakollinen rentoutuminen ja lihastyö (sillä koko yläkropan pitää olla kunnossa, jos haluaa hyvää tulosta). Jousiammunnassa voi myös kivasti kilpailla vain itseään vastaan. Ja tuntee olevansa osa historian jousiampujien ketjua.



Morsiaimen isä oli savustanut lähijärvestä pyydettyä siikaa ja muikkua - todellista kesäistä lähiruokaa. Muikut oli pyydetty perjantaina ja savustettu samana päivänä, joten ne olivat erittäin tuoreita ja herkullisia. 



Mukava oleilu keskittyi järven rannalla olevan ihanan mökkin lähiympäristöön. Niin upean seesteisiä maisemia ja ihania punamultataloja ja -vajoja. Tuli mieleen monet kesät maalla ympäri maailmaa. Se rauhallisuus ja luonnonläheisyys, yhteys maahan ja esi-isien työhön.





Morsiain on ihastunut lampaisiin, joita kävimme läheisellä tilalla katsomassa kahteen otteeseen. Itsekin olen aina tykännyt kovasti lampaista ja jos minulla olisi oma maatila, niin näitä eläimiä voisin sinne hankkia. Ihan vain villan takia, saisi huovuttaa oman lampaan villasta. Ja lampaat nyt ovat symppiksiä. Nämä lampaat ovat muuten vähän isompaa Oxford Down -rotua, joilla on suomenlampaita pyöreämmät kasvot. Turkki on nyt tosi pitkä, nämä odottavat keritsemistä (puolet porukasta oli jo päässyt kuumasta villapaketistaan eroon). 



Terassilta löytyi täydellinen lököilypaikka: mikä rentoutuminen ja upea näköala. Haaveilin myös omasta räsymattomekosta Sanna Vatasen Jämälankakirjan mukaan - niitä jämälankoja nimittäin löytyy runsaasti!


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti