tiistai 1. heinäkuuta 2014

Muutto

Aikamoinen hässäkkä muutto aina on. Siis ei niin paljon se varsinainen muuttopäivä, vaikka on siinäkin tekemistä, mutta kaikki se homma etu- ja jälkikäteen. Mutta samalla kuitenkin jännittävää ja ihanaa. Tämä muutto sujui tosi kivasti, koska muuttopäivän sää sattui olemaan aurinkoinen ja auttamassa oli kaksi muuttofirman vahvaa miekkosta. Ilman heitä en olisikaan mitenkään saanut kaksimetristä ja lasiovellista kirjakaappia muutettua ja vanha työpöytä olisi ollut myös varsinainen koettelemus.


Viikonlopun viidakkolabyrintti on jo vaihtunut jonkinlaiseen järjestykseen. Suurin osa tavaroista on paikoillaan, vaikka ei tosin vielä niillä lopullisilla. Koska kirjakaappi siirtyi makkariin käsityökaapiksi ja toinen kirjahylly on liian pieni, on kaikki kirjat ahdettu auttamattoman pieneen tilaan. Etsinnässä on siis mukavan kevyt 50-luvun tyylinen tarpeeksi leveä kirjahylly.


Keittiö on kaikkein pisimmällä. Ihana Ikean lipasto sopii paikalleen mainiosti ja sinne mahtuvat kaikki kuivatavarat. Vaikka mitä pitää kuitenkin vielä laittaa paikalleen, kuten esim. alkuperäinen pallolamppu seinälle, miettiä verhot (jos edes mahtuvat korkeiden kukkien kanssa), hankkia pidempi matto (räsymaton kutominen kiinnostaa yhä) jne. Mukavaa puuhaa omassa tahdissaan.


Olkkarissa on ainakin yksi nurkka jo aika hyvässä kunnossa. Sinne ovat etsiytyneet suurin osa rakkaista viherkasveista. Vähän ne ovat yhä liian lähekkäin, täytyy miettiä vielä uudelleen sijoittelua. Mutta ihanasti sopii tapetti yhteen sekä tummien kalusteiden että huonekasvien kanssa. Joskus sitä joku juttu vain alitajuisesti kliksahtaa ja vasta myöhemmin on hienoa huomata, että kyseessä oli oikea valinta.


Kaikenlaista tekemistä siis on edessä lähiviikkoina: purkamista, kokoamista, järjestelyä ja uusien huonekalujen etsimistä. Yksi mieltälämmittävä asia ovat maailmalta tulleet tuparilahjat. Japanista asti tuli postin mukana herttainen puinen tarjotin ja Saksasta itse tehty hieno pussukka (väri beessi, salama poltti kuvassa). Niitä kun myöhemmin katsoo, niin muistaa että ne ovat juuri tätä asuntoa varten tehty ja ajateltu. Kiitos kaunis Y & G!


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti