Berliini: Juutalaismuseo

Tällä Berliinin matkalla kävin monessa paikassa, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Yksi niistä oli Berliinin juutalaismuseo. Museo on vaikuttava niin sisällöltään kuin arkkitehtuuriltaan, ja nähtävää on niin paljon, että kolmisen tuntia ei mitenkään riittänyt kaiken kahlaamiseen. Keskityin kellarin käytäviin ("Axes") sekä vaihtuvaan näyttelyyn hiusten sekä muun ruumiin peittamisestä. Laajasta Saksan juutalaisten historiasta kertovasta pysyvästä näyttelystä sain vain pintaraapaisun.

Museon arkkitehtuurista on kirjoitettu pitkät pätkät - kokonaisuus ja yksityiskohdat symboloivat Saksan juutalaisten historian traagista historiaa. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti Daniel Libeskind haluaa kuitenkin jättää tulkinnan avoimeksi, sillä hänen mielestään tärkeintä on se kokemus, jonka kävijä museosta saa.

Minulle vaikuttavinta oli tämä näkymä maastakarkoituksen puutarhassa. Puutarha on aidattu muurein ja sinne on vain yksi sisään- ja ulospääsy. Korkeat palkit luovat eristyneen tunnelman. Kuitenkin, kun katsoo ylös, näkyy aurnikoa ja vihreyttä. Minulle tämä merkitsee toivoa vaikeassakin tilanteessa.

Samoin voisi kokea holokaustitornin. Torni on täysin tyhjä ja pimeä lukuun ottamatta pientä lovea yläkulmassa. 

Näytteillä olevat esineet ja teokset kertovat sekä yksittäisen ihmisen että koko kansakunnan tarinaa. Esimerkit tuovat historiaa lähelle, mutta toinen vaikuttava teos, 10 000 raudasta leikattua huutavaa kasvoa, muistuttaa sodan ja juutalaisten massamurhan mielettömyydestä.

Vaihtuvassa näyttelyssä kerrottiin monipuolisesti eri uskontojen käsityksistä siitä, mitä pitää peittää ja miksi. Mielenkiintoisimpia olivat pilakuvat burkinikeskustelusta: miksi peittäminen on niin vastenmielistä, mutta kaiken näyttäminen ei?

Juutalaismuseo ei ainoastaan kerro historiaa, vaan myös muistuttaa, että jokaisen on joka päivä puolustetava kaikkien ihmis- ja itsemääräämisoikeuksia.

-O-