tiistai 27. tammikuuta 2015

Kesän parvekepuutarhaa suunnitellessa

Näin keskellä talvea on juuri oikea aika alkaa ajatella tulevan kesän (ja jo kevään) istutuksia. Mielikuvituksen rajana ovat parvekkeen kaiteet, mutta tälle muutaman neliön - tai parvekkeella kannattaa laskea kuutiot - alueelle saa mietittyä vaikka mitä. Tunnen itseni Karel Čapekin "Puutarhurin vuoden" päähenkilöksi, jolle löytyi joka kuukaudeksi jotain mukavaa tekemistä kasvien kanssa. Jollei itse puutarhassa, niin sitten siemenluetteloja tutkaillessa.

Olen itse luonnonmukaisen puutarhanhoidon ja perinnekasvien ystävä, joten ensin katselen, mitä Hyötykasviyhdistys ja Maatiainen tarjoavat. Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelo on huimat 132 sivua, sieltä löytyy kyllä valinnanvaraa! Tosin ihan kaikkia kasveja ei voi kasvattaa siemenestä (tai periaatteessa melkein kaiken voisi, mutta minulta loppuisi ikkunalautatila ja valoa ei taida olla tarpeeksi), joten taimiakin täytyy ostaa. Viime vuonna kahta eri parveketta hoitaneena muutama käytännön vinkki on jäänyt mieleen. Yksi tähän parvekkeeseen liittyvä - ja tärkeä sellainen - on valaistus. Parveketta nimittäin varjostavat kauniit vanhat koivut ja aurinkokaan ei paista koko päivää. Eli kasveja tänne Helsingin parvekkeelle valittaessa pitää funtsia hieman enemmän kuin Berliinissä tarvitsi. 

Toivottavasti jotkut viime vuonna istutetuista monivuotisista kasveista ovat talvehtineet kellarissa. Epäilen kyllä niiden kuivahtaneen, mutta saa nähdä. Ajattelin lähteä seuraavasta listasta liikkeelle ja pohtia tarkemmin, mikä näistä oikeasti menestyy hieman varjoisalla parvekkeella:
  • Daaliat (pari juurakkoa on talvehtimassa)
  • Krasseja (onnistuivat asunnon edellisellä omistajalla)
  • Hajuherne (menestyi minulla ihan hyvin viime kesänä)
  • Mansikka (tämä olisi uusi kokeilu näissä valaistusoloissa, Berliinissä tykkäsi)
  • Pelargonit (kukkivat ongelmitta viime vuonna)
  • Rukola
  • Vuonankaali
  • Retiisi
  • Herne
  • Papu
  • Tomaatti (voi olla hieman riskaabeli, jollei saa riittävästi valoa)
Ja muita kukkia vielä, katsotaan mitä siemenluettelo tarjoaa. Taimissakin voi antaa itselleen mahdollisuuden yllättyä ja katsoa, mitä keväällä mahdollisesti järjestettävissä taimimyynneissä (siis jossa yksityiset myyvät omia puutarhansiivouksesta ylijääneitä taimiaan) on tarjolla. Olen etsinyt ikuisuuden eli jo opiskeluaikana luonnonmukaista taimitarhaa. Niitä kyllä on, mutta taimia oli ainakin silloin aikoinaan vaikea saada tänne Helsingin seudulle. Täytyykin tutkia, mikä tilanne on nykyään.

Toiveissa olisi tietenkin piha tai palsta tai istutuslaatikkoja yhteiselle pihalle. Katsotaan, mikä niistä ensiksi toteutuu :-). Sitä ennen siis nautin parvekkeesta. Ja siemenluetteloiden tutkimisen jälkeen saan laittaa kädet multaan jo helmikuussa, kun istutan kevätsipulit parvekelaatikkoihin ja saan jännityksellä odottaa, milloin ne alkavat kukkia ja tuomaan kevään värejä. Sitä ennen väriä ja iloa alkuvuoteen tuovat ihanat tulppaanit - sekä tietenkin muut rakkaat viherkasvit.


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti