sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sukkamaraton

Tänä talvena olen innostunut jälleen kutomaan sukkia. Monella ystävällä on sukkatarve ja toisaalta minulla on paljon lankoja, joista tekee mieli tehdä jotain. Yhdistelmä on siis täydellinen. Olen nyt kutonut kaksi paria ja kolmas on tulossa. Neljänteen on jo värit ja idea mietittynä.

Ensimmäinen pari oli paksusta monivärisestä langasta. Värit ovat punainen, oranssi, violetti ja fuksia, mitkä sopivat mainiosti Saksan talvessa kotimaansa aurinkoa ja lämpöä kaipaavalle brasilialaiselle ystävälleni.


Toisiin sukkiin yhdistin kolmea erilaista lankaa, joista kaksi on moniväristä. Sukista tuli hieman muhkuraiset, koska moniväristen lankojen paksuus vaihteli koko ajan. Mutta toisaalta sukat ovat varmasti erittäin lämpimät. Varsi jäi lyhyehköksi, koska en ollut varma, miten pitkälle langat riittävät. Loppujen lopuksi kaikkia jäi ihan tarpeeksi yli. Nämä sukat lähtevät Saksan itärajalle heti kun lahjan kolmas osa (väripeli ystävän tyttärelle) valmistuu.


Tekeillä olevissa sukissa on kuusi eri väriä. Perusväri on värjäämätön ruskea, moniväriset raidat varressa jotain vanhaa keränloppua sekä värikkäät langat pilkuissa kasviväreillä värjättyjä. Näistä sukista tulee tosi iloiset!

Seuraaviin sukkiin olen ajatellut kirjoneuletta, mallina tulppaani vihreinä lehtineen. Pohjaväri olisi musta, muut värit syklaamin ja vihreän eri sävyt sekä ehkä myös valkoista.

Mitä enemmän sitä kutoo, sitä paremmin sitä taas muistuu mieleen eri tekniikoita ja muita vinkkejä. Huomaan myös, että oma käsialani on aika kireää, joten luon silmukoita aina enemmän kuin perusohjeissa lukee. Kuvien sukkiin, jotka menevät naisille, on kaikkiin luotu 56 silmukkaa, kun moni muu ohje ehdottaa 48 silmukkaa. Tosin kavennan kyllä reippaasti sitten kiilassa.

-O-

2 kommenttia:

  1. Minä neulon nykyään melkein kaikki sukat aloittaen kärjestä:
    http://www.ullaneule.net/0305/neuvot_sukka_varpaista.html
    Tekniikka on simppeli, ja langan menekkiä on helppo säädellä.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Nimittäin juuri tuota mietinkin vihreitä sukkia neuloessa, että pitäisi aloittaa sukat kärjestä. Katsotaan, missä vaiheessa uskallan kokeilla. Varmaan parit sukat teen perinteisesti, niin saan taas kunnon tatsin.

      Poista