- Kuinka suuri Lima on. Kaupungissa on melkein 9 miljoonaa asukasta, eli lähes kaksi Suomea. Monet asunnoista ovat matalia, joten kaupunki on levittäytynyt laajalle alueelle.
- Kuinka paljon slummeja on ja miten alkeellisissa ja turvattomissa
oloissa monet ihmiset joutuvat asumaan. Siitä saa paljon perspektiiviä
ja ajattelemisen aihetta. Vaikka asioista on lukenut, niin ne pitää
nähdä itse. Täällä hyvinvoivien hotellialueella pyöriessä ei näe kuin
pienen osan todellisuutta (Suomesta nyt puhumattakaan).
- Kuinka kuivaa Limassa on. Lähes kaikki asumaton alue on aavikkoa - joko hiekkaa tai hiekkakiveä. Limassa ei juuri sada, mutta kosteutta ilmassa kyllä on. Se viime kirjoituksessa postaamani kuva punaisesta taivaasta edustaa juuri tällaistä kello seitsemän auringonlaskua - paikalliselta nimeltä "brujas de cielo" eli taivaan noidat - joka syntyy kosteudesta tai pilvistä.
Pieni rannikkokaupunki elää pääasiassa perinteisestä kalastuksesta ja turismista. Kauniin värikkäitä veneitä onkin satamassa runsaasti.
Rantakadulla oli usea koju, joissa myytiin taatusti tuoretta cevicheä. Raikkaan limen ja korianterin tuoksu oli huumaava.
Turistit ovat sekä paikallisia että ulkomaalaisia. Rannalle oli rakennettu monta hienoa huvilaa. Näimme erilaisia vesilajien harrastajia, kuten sukeltajia ja vesiskootterilla hurjastelijoita. Me kuitenkin hyppäsimme veneeseen ja suuntasimme etsimään lintuja ja muita eläimiä.
Lintuja rantakallioilla oli vaikka kuinka paljon - pelikaaneja, inkatiiroja ja ties mitä. Veikeimpiä olivat kuitenkin merileijonat, jotka lököttelivät guanon peittämillä kallioilla.
Kollegat näkivät lisäksi pingviinejä ja delfiinejäkin pitäisi tällä seudulla olla. Minulle oli jo elämys päästä Tyynenvaltameren vesille ja tutkailla upeita rantamuodostelmia. Erilaisia luolastoista tuli väkevästi mieleen Enid Blytonin Seikkailu-sarja. Paikalliset myös harrastivat siimakalastusta jyrkillä kallioilla.
Satamassa oli työ meneillään. Isoja jääsäkkejä kannettiin veneisiin, verkkoja paikattiin, kalaa tuotiin satamaan.
Seuraava kohde olikin sitten ihan erilainen: Pachacamacin aurinkotemppeli hiekka-aavikon keskellä. Pacha Kamaq oli Ichma-kulttuurin pääjumala - Ichmat taas olivat alueen kolmas kulttuuri, inkojen edeltäjä. Inkoille Pachacamac oli tärkeä pyhä alue, jonka keskellä on aurinkotemppelin rauniot. Temppelissä on 4-5 kerrosta ja se oli aikoinaan maalattu punaiseksi. Temppelin ympärillä oli lisäksi muita rakennuksia sekä useampi hautausmaa. Temppelissä kun nimittäin uhrattiin nuoria naisia tai lapsia jumalien lepyttämiseksi. Ja lisäksi ympäri valtakuntaa tuotiin muita ruumiita pyhälle alueelle haudattavaksi. Pachacamacissa toimi myös tunnettu oraakkeli.
Pachacamac oli tärkeä hallinnollinen alue ja se ulottui pitkälle nykyisen kaupungin alueelle (joka on itse asiassa rakennettu muinaismuistojen päälle). Vaikka näissä kuvissa näkyy vain hiekka-aavikkoa, niin toisella puolella vuortaa virtaa Lurín-joki, joka mahdollisti erilaisen viljelyn.
Tästä alueesta tulee taas mieleen Tintti-sarjakuva "Auringon temppeli". Ja ei ihmekään, sillä albumissa on kaksi viittausta Pachacamaciin:
- Pachacamac oli se laiva, jolla Professori Tuhatkauno vietiin Etelä-Amerikkaan.
- Pachacamac oli myös sarjakuvan inkojen palvoma aurinkojumala.
Näihin saariin liittyy mielenkiintoinen myytti. Eräs jumala oli rakastunut kauniiseen prinsessaan. Tämä prinsessa ei ollut kiinnostunut jumalasta, joten se muutti itsensä linnuksi, joka tiputti hedelmän prinsessan viereen. Hedelmän syötyään prinsessa tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Jumala muutti itsensä köyhäksi mieheksi ja ilmiantoi itsensä pojan isäksi. Prinsessa järkyttyi tästä niin, että juoksi mereen pojan kanssa. Pienempi saari on poika ja suurempi prinsessa.
Kuvassa myös Lurín-joen suisto.
-O-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti