Mehiläiset Berliinin yllä

Sain vappupäivänä mahtavan tilaisuuden tutustua tuttavani Nilsin ja hänen perheensä mehiläisiin. Perheellä on keskellä Berliiniä kolme mehiläispesää: kaksi oman talon katolla, kolme siirtolapuutarhassa ja yksi tarhan/koulun katolla. Yhdessä pesässä on parhaimmillaan 60 000 mehiläistä eli yhteensä 360 000! Nämä mehiläiset tuottavat noin 30 kg hunajaa vuodessa per pesä, mikä tekee noin 60 purkkia. Tämä kerrottuna kuudella, niin aikamoinen määrä! Ystävät ja sukulaiset voivat olla iloisia hunajalahjoista.

Työtä mehiläisten pito tietenkin teettää. Keväällä ja kesällä ei voi olla pitkiä aikoja (yli viikkoa) poissa kotoa, sillä pesiä pitää tarkkailla säännöllisesti. Talven jälkeen pitää siivota ja katsoa, miten hyvin yhdyskunta on selvinnyt talvesta. Mehiläiset kun voivat kuolla nälkään, kylmyyteen tai sairauksiin. Juuri nyt työtä teettää pohdiskelu siitä, kuinka monen uuden kuningattaren annetaan syntyä. Sillä kuningatar haluaa perustaa oman yhdyskunnan ja se on hieman monimutkaista. Toisaalta voi antaa/myydä yhdyskunnan jollekin muulle tai pitää itse, jos on tarvetta. Aina on myös vaara siitä, että mehiläiset karkaavat jonnekin muualle.

Hienot asuinolot mehiläisillä! Sopivin ruoanhakumatka on kuulemma puolesta kilometristä kilometriin. Sillä säteellä on iso Gleisdreiecken viheralue sekä runsaasti katupuita (kastanjat ja orapihlajat kukkivat juuri). Tiergarten ei ole myöskään kaukana. Periaatteessa mehiläiset voisivat lentää jopa 3-4 kilometrin päähän, mutta se kuluttaa jo aika paljon energiaa. Tärkeää on olla tehokas ja optimoitu, jotta saadaan mahdollisimman paljon hunajaa syötäväksi ja etenkin talven varalle.

Kuvasta ei ehkä kunnolla näy, mutta mehiläisiä pörisi aikamoinen määrä suuaukon lähettyvillä ja koko ajan useampi lensi ulos ja toiset sisään. Joillakin oli jaloissaan yllättävän isoja siitepölypallukoita (melkein nuppineulanpään kokoisia).

En yhtään ihmettele, että Nils on niin innostunut mehiläisistään. Niitä voisi seurata vaikka kuinka kauan. Ja samalla myös oppia niiden elintavoista - miten mehiläiset elävät ja työskentelevät yhdessä. Parvekkeen lavelelit vetävät myös mehiläisiä puoleensa ja olenkin miettinyt, tulevatko ne jonkun pesästä vai ovatko ihan villejä. Se on kuitenkin selvää, että Berliinissä mehiläisille on ruokaa - puistoissa, metsissä, pihoilla, katupuissa ja parvekkeilla. Ja hienoa, että ihmiset ovat nykyään kiinnostuneita mehiläistenhoidosta - niin tärkeitä ystäviä ne meille ovat!

Itsekin mielisin omia mehiläisiä jossain vaiheessa. Olisi mahtavaa tuottaa oma hunajansa ja toisaalta parantaa biodiversiteettiä. Ensin pitää tietysti opiskella alaa kurssilla. Nils on kuulemma seurannut muita mehiläiskasvattajia kuutisen vuotta ja hankki viime vuonna omat pesät. Itse olen tähän mennessä seurannut virtuaalisesti Soulemaman mehiläisiä ja nyt siis näin ensimmäiset pesät luonnossa. Tästä se alkaa kehittyä.  

-O-