lauantai 4. lokakuuta 2014

Kirjavia kirjekuoria

Tykkään kirjoittaa kirjeitä ja myöskin tehdä sekä koristella kirjekuoria. Kirjeen kirjoittamisessa on jotain ihanan rentouttavaa - aika pysähtyy ja voin keskittyä tiettyyn ihmiseen. Omien kuulumisten kirjoittaminen taas jäsentää omaa päätä ja ajattelua. Kirjekuoret ja -paperit voi tehdä tai valita vastaanottajan mieltymysten tai oman senhetkisen fiiliksen mukaan ja kirjekuoreen voi sujauttaa mukaan valokuvia tai muuta mukavaa.

En ole jostain syystä tehnyt aikoihin kirjekuoria - ehkä siksi, että ei ollut sopivaa materiaalia. Mutta nyt oli kertynyt sellainen määrä kauniita kuvia, käytettyjä kuoria ja lahjapapereiden loppuja, että päätin ryhtyä toimeen. Jo pelkkä valitseminen on rentouttava prosessi: mikä paperi riittää mihinkin tai minkäkokoinen kuva peittää vanhan kuoren tekstit. Itse askartelu on helppoa ja sujuu vaikka mukavan telkkarisarjan ääressä - ei tarvitse siis muuta kuin sakset, liiman, kuvia/värikästä paperia ja vanhoja kirjekuoria.

Nämä kukkakuvat ovat vanhasta puhelinmuistiosta ja sisustuskirjasta. Muut ovat niiden lahjapapereiden loppuja, joilla muutama viikko sitten päällystin (kenkä)laatikkoja kauniimmiksi. Joissakin kirjekuorissa liimaan osoitetarran värilliselle puolelle (esim. liila pilkullinen voisi olla sellainen), toisissa osoite ja postimerkki tulevat valkoiselle kääntöpuolelle (kukikkaat), sillä en halua sotkea kaunista kuvaa. Joskus riittää, että piilottaa vain tekstit, kuten geometrisessa ja pöllökuvioisessa kuoressa.


Yksi luovimmista koristelutavoista on tehdä sommitelma erilaisista toisiinsa sointuvista kuvista, kuten vasemmalla alakulmassa. Olikin varsinainen sattuma, että ne sopivat niin hyvin kuoreen. Puutarha- ja sisustuslehdistä löytyy paljon kivoja kukkakuvia.


Vanhojen kuorien koristelun lisäksi tein vielä kuutisen uutta kuorta. Marmoroidun paperin olen tehnyt aikoinani askartelukurssilla ja nyt päätin lähettää sen maailmalle muita ilahduttamaan. Muut paperit sain ilmaiseksi paperikaupasta Fredalta, heillä oli viime käynnillä jotain jämäpapereita kassan vieressä jaossa. Taittelu on yksinkertaista, voi ottaa suhteisiin mallia jostain valmiista kirjekuoresta. Sitten ei kun taitellaan kolmeen osaan, sivut sisään, leikataan pienet kolmiot pois reunoilta ja liimataan. Nopeaa ja hauskaa!


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti