sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Onni on... paavalinkukkia ikkunalaudalla

- ja vielä kaikki kukassa!


Aikaisemmin kaikki kukkani olivat yhdellä ikkunalaudalla (kun oli vain yksi iso huone). Mutta nyt kun on kolme huonetta, niin kukat voi jakaa kolmelle ikkunalaudalle. Paavalinkukat pääsivät makuuhuoneeseen, koska ne viihtyvät puolivarjossa.

Ja hyvin ovat viihtyneetkin, kukinta on jatkunut kuukausia. Sain ensimmäisen eli vaaleimman sinisen kesällä tuparilahjaksi kaverilta ja siinä on ollut runsain kukinta. Kaksi muuta minulla on ollut jo niin kauan, etten muista niiden alkuperää - paitsi että jompikumpi on puutarhamessuilta yli kymmenen vuotta sitten. Keskimmäinen liila on jonkinlainen mutaatio, siinä on kaksi kasvia kiinni toisissaan, eikä niitä voi erottaa. Myös kukan väri ja muoto ovat erikoiset: orvokin kaltainen ja kaksi sävyä samassa kukassa (vaalea ja tumma).

Tykkään siitä, että kaikki kolme kukkaa ovat erivärisiä. Ne sopivat mainiosti makuuhuoneen värimaailmaan ja ilahduttavat minua aina, kun menen nukkumaan tai muuten käyn makkarissa.

-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti