torstai 9. lokakuuta 2014

Hampurin taannoinen puutarhakatselmus

Löysin tiedostoja siivotessani mahtavia kuvia toissa kesän (eli 2013 kesän) puutarhakatselmuksesta Hampurista. Deutsche Bundesgartenschau Gesellschaft (DBG) järjestää joka toinen vuosi joko Saksan kattavan tai kansainvälisen puutarhatapahtuman. Tutustuin siis viime vuonna ensi kertaa tähän institutioon ja täytyy myöntää, että tekee kovasti mieli tehdä tästä perinne. Ensi vuonna näyttäisi olevan Havelin alue vuorossa ja sehän on kivasti juuri Hampurin ja Berliinin välissä.

Hampurin puutarhakatselmus (Internationale Gartenschau) oli kyllä mahtava kokemus. Alue oli valtava ja sieltä löytyi kokonaisia puutarhamaailmoja, iso siirtolapuutarha-alue, vesielementtejä, uusimpia lajikkeita jne. Meillä meni kaverin kanssa useita tunteja, päivän olisi saanut uppoamaan helposti.

Ennen varsinaisia puutarhoja sai vielä ihailla upeaa arkkitehturia. Tässä on monta asiaa, joista tykkään: värejä, selkeitä muotoja ja vettä.


Erilaisia kukkia olisi voinut kuvata loppumattomiin. Esillä oli paljon sellaisia väriyhdistelmiä ja lajikkeita, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Kukkia oli myös ryhmitelty mielikuvituksellisesti, mutta kuitenkin tyylikkäästi. Tässä yksi esimerkki vaaleankeltaisesta isokukkaisesta akileijasta yhdessä jättipoimunlehden ja kultatyräkin kanssa. Samat värit eivät ole tylsiä yhdessä, kun kukat tai kasvutapa ovat tarpeeksi erilaisia.


Upea, upea laventeli-istutus! Aivan kuin meri ja siihen laskeva joki. Osoittaa, kuinka dramaattisia ja toimivia laajat istutukset voivat olla, kun on vain tilaa, hyvä suunnitelma ja oikeat kontrastit.



Hampurin eteläpuolella on iso kanervikko Lüneburger Heide, joka on varmaan inspiroinut tätä puistonosaa. Kaunista: kivet, erilaiset kanervat, katajat ja heinät sopivat hyvin yhteen ja tietynlaisen talon pariksi.


Toinen esimerkki siitä, että kauniiseen puutarhaan ei välttämättä kukkia tarvita. Tähän istutukseen on käytetty erivärisiä maksaruohoja ja muutama yksittäinen ruohotuppo sinne tänne. Kauempana siintävä lampi on oikeastaan lasimurskaa ja siitä vasemmalla on hieno laavakivimuodostelma, jota voi myös käyttää istutusalustana.


Mallisiirtolapuutarhoista sai vaikka kuinka paljon ideoita. Esim. enpä ollutkaan ajatellut, että mansikoilla voi reunustaa käytävän ja istutukset. Vihanneksia ei tarvitse aina istuttaaa suoriin riveihin, aaltoilevatkin sopivat.


Hauska idea käytäväksi: puupölkyt, jotka on upotettu katteeseen ja kate taas reunustettu peruslaudalla.



Hyvin rajatut istutusalueet ja selkeä levähdyspaikka siinä keskellä. Pelkästä vihreästä ja muutamasta kukasta saa kauniin puutarhan, kun käyttää erilaisia muotoja, sävyjä ja kokoja.



Tätäkin haluan joskus kokeilla eli papuja kunnon salossa.


Ihastuttava siirtolapuutarjamökki veneilyn ystävälle. Kasvitkin olivat pääasiassa sinisiä ja valkoisia.


Saksalaiset osaavat leikkipuistojen rakentamisen. Tällaista toivoisin lisää Suomeenkin. Berliinissä on ihan mahtavia leikkipuistoja, jotenkin seikkailuhenkisempiä. Suomessa korostetaan turvallisuutta, mikä on tietenkin äärimmäisen tärkeä asia. Mutta toki turvallisuuden ja leikkimielisyyden sekä luovuuden voi yhdistää. Ja tällä en tarkoita kaupallisia eläinhahmoja, vaan jotain ainutkertaista.



Pajujen taivuttamista olen aina halunnut kokeilla ja tästä saakin hyvän inspiraation. Toisaalta olen myös miettinyt sitä, miten nämä kasvavat, siis tuleeko paksuja oksia tms.? Tosin onhan olemassa myös matalaksi ja ohueksikin jääviä lajikkeita.


Yksinkertainen idea ja mielettömän hieno sekä luova toteutus. Tunnelma on kuin Grand Canyonissa, harmaampi sora on kuin joki. Joidenkin puurakennelmien keskelle oli istutettu pensas tai pieni puu. Näillä on hyvä istua ja lasten kiipeillä.


Okei, nyt tekee jo oikeasti mieli seuraavaan katselmukseen :-).

-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti