perjantai 26. elokuuta 2016

Huippuvuorilla 2: Veneretki

Torstaina ohjelmassa oli kokouksen ja esitelmien lisäksi veneretki Longyearbyenistä ulos vuonolle. Koska olemme arktisessa ilmastossa, niin ensin piti pukeutua näihin lämpöhaalareihin (jotka samalla ovat myös kelluntapukuja).


Puvut ovat Huippuvuorten yliopiston varastossa, jonne on siististi pinottu eri tutkimusretkien varusteet.


Jääkarhuvaaran takia heti Longyearbyenin asutuksen ulkopuolella pitää kulkea kiväärin kanssa. Kiväärit kuuluu yliopistolle tullessa lukita eteisessä kiinni.   


Aluksemme muistutti huvipuiston laitteita ja täytyy myöntää, että fiilis merellä oli välillä kuin Linnanmäen Hurjakurussa.


Sää oli lähtiessä pilvinen, mutta onneksi aamun sade oli lakannut.



Toisella puolella vuonoa on erittäin iso jäätikkö. Matkaa sinne on kuvanottokohdalta kymmenisen kilometria.


Vene pomppi aalloilla, ja etenkin paluumatkalla, kun tuuli oli yltynyt, vettä roiskui päälle koko ajan. Edessä istuneet kastuivat aivan läpimäriksi lämpöpuvuista huolimatta. Minä olin onneksi takana, mutta sain myös osani merivedestä. Se on muuten erittäin suolaista!



Yöllä oli satanut vettä, mutta tietyssä korkeudessa sade muuttui lumeksi. Näytti siltä kuin joku olisi spreijannut vuorenhuiput valkoisiksi.


Puoleltapäivin aurikokin alkoi näyttäytyä.


Näimme matkalla runsaasti myrskylintuja ja lunneja. Myrskylinnut liitävät todella kauniisti aivan veden yllä. Ne ovat myös valitettavan kuuluisia tavastaan syödä kaikki veden päällä kelluva muoviroska. Lunnit ovat huvittavan näköisiä, ikäänkuin pieniä lentäviä pingviinejä. Niiden nokka on punainen ja ne kiihdyttävät lentoon räpiköiden.

Näimme myös yhden lahtivalaan, tosin vain muutaman sekunnin ajan. Laitoimme heti moottorin kiinni ja kovasti odotimme, että valas olisi ilmestynyt uudelleen, mutta ei sitä enää näkynyt. Hieno kokemus kuitenkin!


Tutustuimme retken aikana myös ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Huippuvuorilla. Yksi lämpenemisen seurauksista on ikiroudan sulaminen, josta aiheutuu maanvyörymiä. Kuvassa keskeltä vasemmalle näkyy sortunut vuorenseinamä.



Toinen kohde oli tämä kallionseinämä, jolla pesii aikaisemmin vuodesta runsaasti myrskylintuja. Huippuvuorilaisittain runsas kasvillisuus johtuu juuri lintujen fosforipitoisesta ulosteesta. Nyt lintoja ei juuri näkynyt.

Tässä vaiheessa tuuli alkoi yltyä navakaksi ja veneen kuljettaja päätti, että nyt on paras suunnata takaisin Longyearbyeniin.


Tämä näkymä sai minut ajattelemaan Huippuvuorten maantieteellistä sijainti. Keskellä kuvaa on vuonon suu ja siitä kun ajaisi ulos, niin on avomerellä. Noin 500 km länteen on seuraavan kerran maata eli Grönlanti. On jotenkin uskomatonta ajatella, kuinka eurooppalaiset merimiehet neljäsataa vuotta sitten purjehtivat näillä leveyksillä ja asettuivat asumaan näin kauaksi kaikesta. Varusteet olivat silloin vielä niin kehittymättömät ja sää täällä rankka varsinkin talvella. Ehkä se tutkimusmatkailijan kova halu kartoittaa maailmaa ja sen jälkeen taloudelliset edut (valaanpyynti ensimmäisenä) painoivat vaakakupissa voimakkaana.


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti