sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pyöräretkellä Saksassa: maanantai 28.7. (Stralsund - Sassnitz)

Rügenin saaren olen halunnut nähdä jo vuosia. Ostin joskus aikoinaan kirppikseltä Rügenin opaskirjan, joten nyt se tuli mainioon käyttöön. Harmi vain, että pyöräreitti ei saaren itärannalla juuri kulkenut rannan lähellä (joko metsässä, pellolla tai turistien seassa Binzistä eteenpäin). Lisäksi sää oli tosi kuuma, joten olin laiska ottamaan kuvia.

Stralsundista Rügeniin vie kaksi siltaa - vanhemmalla kulkevat junat, pyöräilijät, kävelijät ja osa autoista, uudempi on huiman korkea moottoritie. Vanhalta sillalta on kaunis näkymä Stralsundin satamaan:



Osa teistä oli aika haastavia ajaa. Tänne ei voisi tulla takakärryn kanssa. En nähnytkään juuri muita pitkänmatkanpyöräilijöitä tällä reitillä. Onneksi minulla on kaupunki- ja maastopyörän risteytys, jolla nämäkin tiet sujuivat.


Itämeren rannalla on paljon näitä ihania olkikattoisia taloja. Kuulemma valtio subventoi olkikattojen rakentamista ja korjauttamista, jotta perinne säilyisi. Myös uusiin taloihin (etenkin lomamökkeihin) laitetaan olkikattoja.




Matkan ensimmäinen lauttaylitys Moristzdorfissa ennen Baabea. Lautturille todella hyvä tili, sillä tämä lyhyt matka maksoi 2 euroa per pyöräilijä ja lauttaan mahtui kerrallaan useampi pyöräilijä.



Reitti Binzistä Sassnitziin oli aika tylsä, sillä se kulki päätien vartta ja merta ei nähnyt laisinkaan. Neu Mukranissa oli lisäksi ruma satama-alue. Ainoa mielenkiintoinen asia olivat isoa EnBW Baltic 2 -merituulipuistoa varten pakatut tuulimyllyn lavat. Juuri tätä tuulipuistoa nimittäin oli käsitelty edellisellä viikolla Berliinissä uusiutuvan energian seminaarissa. Oli mielenkiintoista nähdä juuri puhutut asiat käytännössä.


Sassnitz on taas nätti kaupunki, hyvin välimerellinen. Sieltä minulla ei ole kuvia yksinkertaisesti sen vuoksi, että kaikki aika meni majoituksen etsimiseen - jota ei sitten löytynyt. Koko saari oli ihan tupaten täynnä ja olisi pitänyt varata etukäteen (mutta en tiennyt tarkkaan, minne ehtisin). No, jouduin sitten menemään Stralsundiin takaisin junalla yöksi. Kiitos H. Suomen päässä nettiavusta!

-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti