sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pyöräretkellä Saksassa: lauantai 26.7. (Oranienburg - Fürstenberg)

Olin kokonaisen viikon pyöräretkellä Pohjois-Saksassa - tässä parhaat kuvat, päivä per postaus. Tykkään pyöräillä Saksassa, koska olosuhteet ovat vain niin hyvät: kartat ovat erinomaisia ja yksityiskohtaisia (suosittelen Bikelinen oppaita), joka puolella on pyöräteitä eli autojen seassa tarvitsee pyöräillä hyvin harvoin, tiet on tarkasti merkitty ja maisemat ovat kauniita. Sisäinen saksalaiseni myös kaipaa aina säännöllisesti Saksaan.

Tänä vuonna mielessä oli useita vaihtoehtoisia reittejä, mutta päädyin pyöräilemään ensin pari päivää Havellandissa Berliinin pohjoispuolella ja sitten viisi päivää Itämeren rantaa pitkin. Sää oli pääosin erinomainen, vain keskiviikkona sateli jonkun verran. Päivämatkatkin olivat ok, paitsi se yksi 105 km päivä yli 30 asteen helteessä oli kyllä aika rankka. Parhaat maisemat olivat kahtena viimeisenä päivänä, mikä ei tarkoita, etteivät muut päivät olisi tarjonneet ihailtavaa. Vapaa meri ja turistien vähemmän täyttämät rannat vain miellyttävät enemmän. Pyöräretkissä parasta on kuitenkin oma rauha, ajatukset saavat lennellä minne sattuu. Erittäin rentouttavaa, tuntuu kuin olisi ollut kuukauden poissa.

Pyöräretki alkoi Oranienburgista, noin 50-60 km Berliinin keskustasta pohjoiseen. Matkustin sinne paikallisjunalla, koska on ihan turhaa käyttää aikaa Berliinin esikaupunkien läpi ajamiseen. Oranienburgista lähdin sitten seuraamaan Havel-jokea tai sen kanaaleja. Matkalla näin myös muutaman kunnon proomunkin - tässä hiiltä Puolasta.



Koko viikon retken aikana näin paljon hylättyjä ja myytävänä olevia rakennuksia. Tyypillistä itäisessä Saksassa, mistä väki on muuttanut muualle (pääasiassa länteen ja kaupunkeihin). Sitä jää aina miettimään, mikä mahtaa olla kunkin tyhjän talon tarina ja keitä siellä on asunut. Tämä hieno kartanontapainen löytyy Liebenwalden kylästä.



On aina iloista nähdä uusiutuvaa energia tekemässä tehtäväänsä eli tuottamassa päästötöntä energiaa. Jostain syystä tuulimyllyjä oli täällä sisämaassa enemmän kuin rannikolla - olisi mielenkiintoista tietää miksi. Ehkä paremmat tuuliolosuhteet, hyväksyvämmät asukkaat, paremmat tuet tms.?





Himmelpfort (taivaan portti) on kaunis nimi kylälle; se saikin nimensä sijaintinsa takia neljän järven välissä. Kylässä oli aika paljon turisteja, myös mm. siksi, että siellä on saksalainen joulupukin paja. Minä kuitenkin ihastuin eniten tähän pitsitettyyn puuhun.



Reitti kulki myös entisen Ravensbrückin vain naisille ja tytöille tarkoitetun keskitysleirin vierestä. Paalut, joissa on punainen täplä, osottavat leirin rajan. Se oli pitkä. Kaikenlaisia ajatuksia kulki mielessä, mietin leirillä olleiden naisten ja tyttöjen kohtaloa. Tuntuu kuin heidän muistonsa yhä leijuisi metsässä.



Fürstenbergissä oli ensimmäinen yöpaikka. Herttainen historiallinen pikkukaupunki, jonne tullaan myös ottamaan erilaisia kylpylähoitoja. Sitä harmittavampaa, että kaupungin läpi kulkee yksi Saksan pääteistä Berliinistä Itämerelle. Kaupunkilaiset ovat selvästi saaneet siitä kyllikseen, sillä kyltissä lukee "Vieraat tervetulleita, kunhan se ei ole liikenneministeri". Luvattua ohitustietä ei nimittäin ole vieläkään alettu rakentaa. Toivottavasti pian ja fürstenbergiläiset saavat rauhansa.  


-O-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti